lauantai 5. kesäkuuta 2010

Lalan kanssa Mika Moilasen opissa, päivä1

5.6.2010 Vöyrillä Woff´n treenikentällä.
Harjoitusryhmiä oli kolme, me olimme päivän viimeisemmässä, koiria ryhmässämme 4 kpl.
Ensimmäiseksi otettiin isoa ympyrää, jossa hyp-hyp-rengas-putki-muuri-putki-hyp-putki-hyp.
Kuinkas ollakkaan otettiin ensin vastapäivään, joka tuottaa meille Lalan kanssa eniten ongelmia noiden pyörähtämisien kanssa, kuten teki tänäänkin. No tulipa asia kunnolla esitettyä (kuten olin kouluttajallemme jo etukäteen kertonut ongelmistamme). Tehtiin useampi esitys noin 3-4 kertaa vastapäivään ja yritettiin muutaman kiepin jälkeen palkan heittoa esteen taakse siinä vaiheessa ennekö koira lähtee hyppäämään, jolloin lopputulos suora, toimi niin kauan kun minä olin ajoissa ja kiinnostus leluun oli yllä. Kokeiltiin myös sitä että Mika oli lelun kanssa parin hyppyesteen välissä ja kun tulimme putken kautta hypyille heitti hän lelun seuraavan esteen taakse, sekin toimi niin kauan kun kiinnostusta leluun oli.
Myötäpäivään kun otettiin sama juttu meni se TOSI HYVIN ja joustavasti ... meikäläinen alkasi jo siinä vaiheessa olemaan niin hengästyksissä että ihan palleaan koski - mutta ihana tunne että nykyään pystyn näinkin hyvin juoksemaan :)
Toisena harjoitteena otettiin hyppysiivekkeen kiertoja "kierrä" -sanalla vahvisten - huom käytä vain yhtä kättä.
Viimeiseksi otettiin 4 peräkkäisen esteen kanssa kasvavaa kierto harjoittelua (1 kerralla kierto 2 esteeltä, 2 kerralla kolmannelta esteeltä ja 3 kerralla 4 esteeltä juosten aina takaisn ensimmäiselle esteelle ottaen myös siellä kerrä (se vaikenin Lalalle kun pitää ottaa kierto vastapäivään).
Lisäehdotuksia pyörähdyksien poistamiseksi:
8 hyppyesteen tähtimuodostelma, jossa ihan rauhallisesti kävellään esteiden vierestä ja jos Lala hyppää huom oma-aloitteisesti heitä palkaa pikasesti, jotta lopusta saataisiin suora seuraavalle esteelle kohdistuva hyppy. Älä käytä kättä, käskyä ja kävele rauhallisesti (kiihdyttäisi mahd vähän).
Älä puhu mitään äläkä edes kehu suullisesti, koska jo "hyvä" sana aiheuttaa kierroksia, jolloin pyörähdys helposti seurauksena.
Kiellä Lalaa painavalla "EI" -sanalla, jokaisesta pyörähdyksestä.
Jos harjoittelet rataryöskenttelyä tee se myötäpäivään, jolloin koiralla on mahdollisuus onnistua.
Kuten olen jo itsekkin päättänyt, pitää harjoitella enemmän muutaman esteen juttuja (vaikka muut ryhmäläiset ottavatkin ratoja voi ne itse paloitella sopiviksi yhdistelmiksi).
Huomenna harjoitukset jatkuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti