tiistai 19. tammikuuta 2010

Vihdoin Flamma sai tyttären.

Kyllä on eletty jänniä hetkiä odottaen koska Flamman synnytys käynnistyisi ja kyllähän se sen vihdoin ja viimein teki. Valitettavasti vain supistukset eivät olleet kovin voimakkaat, joten klinikalla käynti oli paikalla.
Röntgen näytti että pentuja oli vain yksi ja verikoke osoitti että kalsium taso oli hivenen alhainen. Pian jo synnytys käynnistyi ja ainokainen tyttö syntyi. Ihanaa että loppujen lopuksi synnytys on ollelisesti ohi ja Flamma ja tytär voivat hyvin.

Flamman tytär 3 pv ikäisenä, voi kun super suloinen :)

lauantai 16. tammikuuta 2010

Terveystarkit 4kk päähän.

Fenni se aloittikin jo juoksunsa, joten pitänee siirtää Fennin ja Aten terveystarkastus vajaalla 4kk eteenpäin.
Silmätarkin olen varannut 18.2. joten siellä käydään. HD, ED & polvet tarkastetaan vasta toukokuussa.

Talviset lumileikit.

Saga & Suni



















































Sande



















Sande & Nasta











































































Fenni





















































Suni & Fenni







































Sere

perjantai 15. tammikuuta 2010

Flamman synnytyksen H-hetki lähenee

On jänskää seurailla: http://valpar.herdinginstincts.se/#category6.
Tsemppiä Flamma!

Sallan leikkaus onnistui hyvin.

Oli ihana nähdä röntgenkuva, joka selvensi että kyseessä ei ollut kasvain vaan hyperplasia (solujen lukumäärän lisäänytmistä johtuva elimen tai kudoksen tavallista suurempi koko).
Samoin tein Salla sitten leikattiin, joka meni todella hyvin ja vanha rouva voi mainiosti : )

Salla 16.1.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Video Simon luonnetestistä.

Nyt löytyy Simon luonnetestivideot:
http://www.youtube.com/watch?v=9Vv5F2Rf8Pq
http://www.youtube.com/watch?v=-FP9K4NfMZQ

Tosi hienosti Simo selvisi kaikesta eteen tulleesta : )

Tässä tulokset:
Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +3 Suuri
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
Yhteensä +215p, Hyväksytty luonnetesti

Ja muutamia kuvia videolta














torstai 7. tammikuuta 2010

Fenni ja Atte terveystutkimukseen helmikuussa.

Nyt olisi tarkoitus yrittää saada uudelleen tuota terveystutkimusaikaa Fennille ja Atelle. Viimeksi se siirtyi kun Fennillä alkoi juoksut ja niiden aikaan tai muutaman kk sisällä ei kannata lonkkia kuvat, olen kuullut että nartut voivat olla tuolloin löysempiä, joka taas vaikuttaisi tulokseen.
Pitää nyt vielä katsoa otanko Sunin mukaan niin kuin aiemmin olen suunnitellut, sillä kun juuri kävi niin että lonkkakuvaukset suoritettiin juoksujen lähellä, josko sillä olisi vaikka merkitystä.
Fenniltä & Atelta tullaan tutkimaan niin lonkat, kyyneret kuin polvetkin. Silmät tullaan myös melemmilta peilaaman kunhan sopiva hetki löytyy. Sekä Fenni että Atte on prcd-testattu pentuna, molemmat ovat  prcd: B, joten pra:ta niillä ei ole muttta voimme tarkistaa ettei ole muitakaan silmäsairauksia.
Näiden sisarruksita on tutkittu Flamma, jolla lonkat A/A, kyyneret 0-0 & Ilona, jolla lonkat C/C, kyyneret 0-0.

Vuosi starttasi hämmentävissä merkeissä.

Oloni on tällä hetkellä huolestunut, hämmentynyt ja surullinen. 1.1.2010 alkoi Sere ontua etujalkaansa. Ne olivat Sagan kanssa juosseet vauhdikkaasti leikkien. Käytin Seren eläinlääkärillä kun ontuminen ei hävinnyt muutaman päivän levon aikana. Kuvattiin tassu, polvi, molemmat kyyner- ja olkapäät, onneksi kaikki näyttivät erittäin hyviltä eikä liioin mitään luutulehdusta ollut havaittavissa. Eli todennäköisesti on vain venäyttänyt jalan/olan. Nyt Serellä on edessä parin viikon rauhassa olemisen aika kipulääkkeiden avustamana, toivotaan ongelman menevän pian ohi.
Salla oli mukana samalla käynnillä Seren kanssa. Sovittiin että varmistetaan alaleuan tilanne 14.1.
Onko kyseessä kasvain vai hyperplasia (solujen lukumäärän lisäänytmistä johtuva elimen tai kudoksen tavallista suurempi koko). Jos kyseessä jälkimmäinen voidaan oleva pehmyt kudos poistaa ja edessä olisi vielä vaivatonta elämää. Jos taas kyseesä on kasvain, tulee seurata tilannetta ja kun käy haitalliseksi on edessä ikuiset hyvästit. Sallan sydän oli tosi hyvässä kunnossa, joka oli ihana kuulla onhan ikää jo 12 vuotta.
3.1.2010 tapahtui Lalalle jotain outoa. Lala ja Saga leikkivät päivällä, ei mitään rajuja leikkejä, juoksivat edes taas ja hauskaa oli. Kun Sagan kiinnostus suuntautui muualle jäi Lala siihen lähelleni, jossa olin tekemässä lumitöitä. Ensiksi ontui hivenen etutassua, tuosta hetken päästä ko tassu/etujalka alkoi täristä, jolloin ajattelin että on hyvä siirtyä omaan paikkaan ja rauhottaa jalkaa. Siirtymisen aikan kun välillä pysähdyttiin halusi Lala pistää maaten, ihmettelin kovasti, joten annoin hihnan Uffelle, jotta saisin katsoa vähän kauempaa mikä on. Selvästi Lalalla oli epämiellyttävää seisoa tai istua, mielellään se pisti maate (norm maahanmeno liikkeen tyylisesti). Kun Uffe pyysi Lalaa luokseen se kyllä heti tuli, mutta selkä oli hieman köyryssä ja raajat jäykähköinä rungon alla. Siirryimme sisälle ja jo muutaman minuutin rennon makoilun jälkeen Lala lähti oma-aloitteiseti liikkeelle, liike oli huomattavasti parempi. Siitä muutaman minuutin jälkeen käynti & olo näytti normaalin näköiseltä, takapotku oli rento ja samoin etujalka nousi kauniisti. Juttelin eläinlääkärin kanssa tuosta maanantaina, mutta hänkään ei osannut selventää mistä voisi johtua. Ei ainakaan todennäköisesti ole selkärangasta johtuvaa, kun ilmestyi ja hävisi nopeaa. Täytyy vain tarkkailla tilannetta. On toivottava että kaikki olisi hyvin niin Lalan kuin tietysti myös Seren ja Sallan kohdalla. Voitte uskoa että maailma vaikuttaa tällä hetkellä hyvin harmaalta, mutta ei voi kuin uskoa ja toivoa että se muuttuu tästä valoisemmaksi.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Vuosi vaihtui taas.

Haluan jälleen muistaa edellisvuoden tapahtumia.
Erityisesti Kiitos kasvattien omistajille taas yhdestä aktiivisesta vuodesta!

Kasvattini saavuttivat useamman tittelin vuonna 2009:
FIN & S MVA, EUV-06, FINV-07, EST MVA, ESTV-08, FINV-08, C.I.B. vahvistettiin
Care Bears Star Bright, Nasta
FIN & LT & LV & EE & BALT MVA C.I.B. LVV-09, EEV-09
Care Bears Star Light, Ida
FIN & S MVA, EE MVA, BALTV-09, C.I.B.*vahvistamatta
Care Bears Sun Shine, Suni
FIN & S MVA
Care Bears Sun Franco, Atte
BALTJV-09
Care Bears Moon Saga, Saga

Kasvattini saavuttivat myös SERTejä:
Care Bears Sun Fennica, Fenni
Care Bears Sun Felicia, Ilona
Care Bears Moon Salsa, Salsa
Care Bears Moon Shadow, Sande

Vuoden 2008 kiertopalkinnoista pitänee mainita sen verran että ensimmäistä kertaa Suomessa rlk (Nasta) sijoittui 1. sijalle Vuoden Tähti-pokaali kisassa. Samoin ensimmäistä kertaa rlk (Essi) sijoittui 1. sijalle Vuoden Veteraani kisassa.

Tuon lisäksi Simo loisti syyserkkarissa ollen ROP & BIS 3.
Essi oli kevät erkkarissa ROP-Veteraani, BIS 3-Veteraani.
Sunille RYP4 sijoitus Jurvan ryhmänäyttelyssä.
Kasvattajaryhmä esitettiin syyserkkarissa, jossa ryhmällä
Simo, Ilona, Sande ja Salsa sijoituttiin hienosti BIS 2-kasvattajaryhmäksi :)

Kohokohtana mainittakoon vielä kesäkuun Vännäs näyttelyt (Erkkari, KV ja Nat) Ruotsissa, jossa
Suni oli PN2 _ PN1, CACIB, VSP ja PN3, Nasta PN3 _ PN2 ja PN1, VSP.
Atte sai 1 palkinnon joka päivä ja sunnuntain näyttelyssä oli PU3, SERT, S MVA.
Kiitos vielä Piialle hyvästä matkaseurasta !
Toisena kohokohtana haluan mainita Eestin matkamme, josta myös oli hienoja tuomisia.
Suni oli PN1, SERT, EE MVA, BALTV-09, CACIB, C.I.B.*
Saga BALTJV-09, Jun SERT, JunROP, PN4.
Kiitos Marja hyvästä seurasta ja avusta !

Kävimme viime vuonna myös virallissa agilitykisoissa, Lalan kanssa saatiin muutaman palkintosijan ja
Nastalle tuli Lappalaisten Agilityn Rotumestaruuksissa hienosti 1-luokkien Hopeaa.

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Koiratanssikisoihin Lalan kanssa, 3. sija Noviisi luokassa.

Ehdimme osallistua myös ensimmäiseen Tottelevaisuuskokeeseen, josta tuloksena ALO3, 120 pisteellä.

Kursseja on käyty eri lajeissa: Koiratassi, Agility, Toko ja Rally-Toko. Kävin myös Koirahierontakurssin.

Lopuksi haluan muistaa poismenneitä kasvattejani:
  Essi, Care Bears North Star (12v)
    Rita, Care Bears Romantic Lady (14v)
      Sofi, Care Bears Snowflake (14v)
        Muistelemme teitä lämmöllä!