Eilen oltiin Sanden kanssa kauden 3-2010 viimesissä agiharkoissa ja kivaa oli, Kiitos AnnikaH. :) Tehtiin eilen rataa, ensiksi pitkä rata kahdessa osassa:
1. pätkä hyp-muuri-hyp-A-putki-hyp 2. pätkä puomi-Uputki-hyp-Uputki-hyp-putki-hyp. Kun oltiin nuo vedetty pariin kertaa otettiin koko rata kokonaisuudessaan.
Pitää kyllä todeta että kyllä Sandella on hirmu into juttuun, mutta toki saatu myös aikaan veto puomille ja A:lle, jotka haittasi ratatyöskentelyä kun poika otti vähnä välilä suunnan niille ja välillä ehti suorittaakkin ne ennkö kääntyi takaste :( Kävihän siinä köppäsestikkin kerran Sande otti puomin (kun piti mennä hypylle) ja Annika seisoi aika lähellä ylösmeno osaa kaakaokuppi kädessä niin poijalla meni keskittyminen nousuosuudella ja tippui kyljelleen maahan, vähä se oli hölmistynyt, mutta taas kun seuraavan kerran oltiin menossa vähänkin puomille päin poika pujahti sinne. Pitänee pikkuhiljaa alkaa nostella rimoja nyt korkeammalle, eilen oli osa 40 ja toiset 45 cm, välillä kerkeammat tippui.
Myös sitten ensivuonna pitää treenata rengas ja muuri myös maxi korkauksilla.
Todella tyytyväinen olen pojan intoon ja oppimiskykyyn jota se on osoittanut kesän kurssin aikana :)
torstai 30. syyskuuta 2010
maanantai 27. syyskuuta 2010
Woff´n agilityn medi PM-joukkue pronssia 4.9.2010
Tässä muutamia kuvia palkintojen jaosta, kiitos Annika Holmström kuvista :)
WOFF agility medi PM-joukkue pronssia:
Eija & Doni, Kim & Spike, Leila & Lala ja Vilma & Bono

perjantai 24. syyskuuta 2010
Tokoharkka - Saga
Tosi kiva ja onnistunut tokoharkka eilen Sagan kanssa. Ensin ennen muitten tuloa otettiin rengasta, A:ta ja puomia, hienosti tyttö ne klaarasi, oli vielä valosta ja namilautanen oli lopussa oottamassa.
Toko ryhmässä otettiin ensin imutusta häiriön alla.
Hyppyä - nyt jo lähetee hyppyyn vaikka istuu ensin kontaktissa sivulla, tulee vain käskyttää kun katse kiinnostuu hypyn takana olevaan namilautaseen, jee iso askel eteenpäin!
Liikkeestä maahanmeno, minä peruuttaen, joka toimi vaikka liikuin käskynkin ajan, vau!
Paikalla istumista ja paikalla makuuta, muutama askel pois, nyt ekaa kertaa selvästi selkä koiraan päin poistuessa, olen tosi tyytyväinen pikku neitiin! :)
Vielä pari tokoharkkaa tuon ryhmän kanssa Sagalla tällä kaudella edessä :)
torstai 23. syyskuuta 2010
Agiharkka - Sande : ) ja Saga : /
Eilen käytiin toiseksi viimeisessä normi keksiviikko agility ryhmämme harkoassa.
Saga oli haluton vaikka tällä kertaa säässä ei ollut vikaa, toki oli pimeetä ja meillä oli valaistus kentällä päällä. No päätettiin palata Sagan harjoittelussa palkatuihin pikku pätkiin takaisin, 2-3 estettä kerralla. Eilen erityiseti kiivettävät esteet (A ja puomi) olivat hyvin vastemielisiä, joten niitä pitänee ottaa ihan erikseen. Yritetään me tässä silti tsempata kovasti.
Onneksi sain muutamia extraharkka kertoja varattua Sagalle vielä tälle syksylle. Ei millään haluaisi lopettaa harkkakautta kun suunta alaspäin, kesällä kun Sagan suoritukset olivat jo niin hienoja ja innokkaita. Mielestäni juoksuakaan ei pitäisi vielä olla tulossa (kesäkuussa oli edellisen kerran).
Extraharkat/Saga (Sande) ulkokentällä - sekaryhmä ( 2,- eur/kerta)
- keskiviikko 20.10. klo 19-21
- keskiviikko 27.10. klo 19-21
- keskiviikko 10.11. klo 19-21
- sunnuntai 21.11. klo 12-14 (Saga, Sandella myös ryhmä klo 10-12)
Suurin osa yllä mainituista on illalla (joten taas tulee olemaan piemeää ja valojen alla harkataan kuten eilen). Tuon lisäksi olen ilmottanut Sagan (Sanden) vielä ulkokauden viimeiselle agilykurssille, jonne päästään seuraavasti:
7.11. klo 10-12
21.11. klo 10-12 (Sande, Sagalla myös ryhmä klo 12-14)
28.11. klo 10-12
5.12. klo 10-12
Vielä on aikaa yrittää hioa asioita kuntoon, rauhassa muutama este kerralla!
Sande taas oli innoissaan ja taidolla & vauhdillaan suoritti rataa - meikä sai ihan läähättää kun yritin pysyä perässä. Sande otti tällä kertaa putket hyvin yhtä kieltopaikkaa lukuunottamatta. Puomi ja A vetivät oikein poikaa puoleensa, pussin jälkeiselle hypylle oli vaikein saada koira ohjattua kun ajautui aika lailla ohjaajan päin pussista tullessa, mutta saatiin sekin onnistumaan. Sitten kun tokaa kierrosta ennen mitien josko uskaltaisi ottaa puomin ekaa kertaa ihan Sanden ollessa irti ... no siinä kun mietin liian kauan otti Sande jo suunnan kohti puomia ja vaikka huutelin perään poika vain lähksi suorittamaan puomin erittäin hyvin ihan yksin :=)
Hyvin kiva fiilis jäi kun Sande meni niin okserin, pöydän että pussinkin upeella tarkkuudella hienosti suorittaen, jee mun ihana poika :)
Rata eilen: hyp-huomi-hyp-musta putki-hyp-A-hyp-okseri-pöytä-musta putki-hyp-pussi-pituus-hyp-hyp.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Harkat kausi 3-2010 ja tulevat 4-2010
PÄIVITETTY 8.10.2010
KE
18-19 Tokoharkka veto
vko 39, 40, 41, 42, 43 ja 44.
TO
18-> TOKO/Sande & Sere
3. kausi, vielä 14.10 28.10 + 1*2.kausi
18-19 TOKO/Saga
3.kausi, vielä TO 7.10 (X) ja TI (X) 19.10
20-> KilpaTOKO/Lala & Fenni (Nasta)
4.kausi, sunnuntai 7.11 14.11 21.11
PE
18-19 TOKO
4.kausi (X) 5.11 / (X) 12.11 / 19.11 (X) / 3.12 (X) / 10.12
4. kausi & Extra AGI:t
Ke 20.10. 19-21/Saga
Ke 27.10. 19-21/Saga
Ke 10.11. 19-21/Saga
Su 7.11. 12-14/Saga
Su 21.11. 10-12/Sande, 12-14/Saga, 14:30-16/Sere
Su 28.11. 10-12/Saga, 12-14/veto
Su 5.12. 10-12/Saga, 12-14/veto
Extra harkkaa (toko, arkitottis?)
Su 28.11. 20->
Su 5.12. 20->
Luento 6.12. 13-17 / ABB
Menossa olevan kauden 3 - 2010 harkkaryhmät Päivitetty 6.10.2010/lh
Vielä jäljellä
TOKO:
Lala & Fenni (välillä Nasta jomman kumman tilalla) - Loppu -
Ulkona, paikka vaihtelee - Kilparyhmä/kouluttaja vaihtelee - torstaisin- joka toinen viikko (pariton), klo 18:00-20, viim kerta 30.9. !
Sande & Sere
Ulkona, paikka vaihtelee - Mölliryhmä/Meri - torstaisin- joka toinen viikko (pariton), klo 20:00, vielä 30.9, 14.10 ja 28.10.
> vielä yksi harkka 2 - 2010 kaudelta (Sande) tulossa! - pvm/klo/paikka ?
Saga
Ulkokentällä - Mölliryhmä/Eija - torstaisin - joka toinen viikko (parillinen) 18-19, vielä 23.9, 7.10 ja 21.10.
Ryhmän veto (pidetty)
Ulkokentällä - keskiviikkoisin - klo 18-19, pvm: 11.8, 18.8, 25.8, 1.9 ja 8.9.
Extra harkan veto (pidetty)
Ulkokentällä - keskiviikkoisin - klo 18-19, pvm:15.9, 22.9 ja 29.9.
AGILITY:
Lala / Nasta - Loppu -
Ulkokentällä - Jatkoryhmä/Miia&Anna - tiistaisin klo 18:15-19 - viim kerta 28.9. !
Saga - Loppu -
Ulkokentällä - Alottelijaryhmä/Åsa - kurssi oli kesällä nyt jo loppunut.
Sande (& Saga) - Loppu -
Ulkokentällä - Alottelijaryhmä/AnnikaH - keskiviikkoisin klo 19-21 - viim kerta 29.9. !
Tulevan kauden 4 - 2010 (loppuvuosi) harkkaryhmät
TOKO:
Lala & Fenni (välillä Nasta jomman kumman tilalla)
Sisällä kasvihuoneella - Kilparyhmä - Alkaa vko 44 => sunnuntaisin klo 20->
3 vko perätysten, 3 kertaa (12,50 eur/koira) - ei ehkä päästä 14.11.
Sande & Sere
Ulkokentällä - Mölliryhmä - Alkaa vko 44 -> perjantaisin- 5.11. klo 18-19. 5 kertaa (10,- eur/koira)
Ryhmän veto
Ulkokentällä - 6.10,13.10,20.10, 27.10 ja 3.11 - torstaisin klo 18-19, joka viikko, 5 kertaa.
AGILITY:
Saga (Sande)
Ulkokentällä Sekaryhmän kurssi - sunnuntaisin klo 10-12, 5 kertaa (12,- eur/koira).
7.11. klo 10-12
14.11. klo 10-12 - ei voida osallistua -
21.11. klo 10-12 (Sande, Sagalla toinen ryhmä klo 12-14)
28.11. klo 10-12
5.12. klo 10-12
Extraharkkaa, Saga (Sande)
Ulkokentällä Sekaryhmä ( 2,- eur/kerta)
- keskiviikko 20.10. klo 19-21
- keskiviikko 27.10. klo 19-21
- keskiviikko 10.11. klo 19-21
- sunnuntai 21.11. klo 12-14 (Saga, Sandella toinen ryhmä 10-12)
Ryhmän veto
Ulkokentällä Sekaryhmä - 28.11. ja 5.12. - sunnuntaisin klo 12-14.

tiistai 21. syyskuuta 2010
HD & ED tulokset !
Tänä aamuna avasin postini,
nyt olivat lonkka ja kyynärtulokset
tulleet, hienolta näytää kaikilla
Sande Care Bears Moon Shadow,
Saga Care Bears Moon Saga ja
Sere Care Bears Moon Serenade on
terveet lonkat, B/B ja kyynärpäät 0/0.
Vieressä otteet kunkin koiran
KoiraNet´stä terveystuloksista.
Kolmikon lähisuvun HD, ED & polvi tuloket:
Isä: "Otso" HD: B/B
Isänisä: "Sixten" HD: A/A
Isänemä: "Essi" HD: A/A, polvet 0/0
Emä: "Lala" HD: B/B, ED 0/0, polvet 0/0
Emänisä: Bonso HD: A/A
Emänemä: Lj-Zaika HD: B/B
maanantai 20. syyskuuta 2010
Nastan tytär Flamma & tyttärentyttäret Gloria & Kelly.
Tässä muutamia kuvia Flammasta - Care Bears Sun Flamenco
ja
Flamman tyttäristä Gloria ja Kelly.
Yllä Flamma, Gloria ja Kelly
Ylä ja alla kuvassa Flamma Rimbon lappiserkkarista (1ökl, 2ökk, CK)
Yllä Flamma
yllä Kelly - Herding Instinct's Isa Isprinsessa
yllä Kelly verijäljellä ensimmäistä kertaa, ikää Kellyllä on 8kk
ja alla Kellyn kaunis pääkuva.
yllä Gloria - Herding Instinct's Gloria Gersimi 14 kk
TOKO 11.9. muutama kuva ja tulosluettelo.
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Lala ALO1 Kokkolan TOKO kokeesta.
Eilen kävästiin Kokkolassa TOKO kokeessa Lalan kanssa.
Tässä muutamia kuvia ja vidopätkän linkki.
Alla kuvia seuraamispätkistämme - nuo oli ne hyvät kohdat .... tuli huonot kumipallomaiset juoksuosuudet, omituinen vasempaan käännös, jossa Lala kierti minut kokonaan ympäri ja sitten takasuoralla yht´äkkiä Lala hävisi tarkistamaan kaivonkantta. Aika tarkkaavainen otus ... pitää koko maailman kontrollissa vaikka tokotetaan :(
Seuraaminen kytkettynä 8,5 - juoksuosuus pomppimista, oikeaan käänös ok, pysähtymisessä korjasi itse. Kävi kurkkaamassa kaivonkantta, jonka ohi kuljettiin. Täyskäännös löysä, loppu perusas hakusessa.
Seuraaminen taluttimetta 7 - vasen käännös koira kierti ohj ympäri :( Juoksuosuus pomppimista ja hivenen lopussa edisti, lisä käsky :( Täyskäännös super ja loppuosuus seuraamisesta myös.
Maahanmeno liikkeestä 9 - juuri ennen liikkeellelähtöä Lala huomasi takana jotain, mutta onneksi lähti silti keskittymään tekemiseen ja maahan ekalla käskyllä.
Luoksetulo 10 - super innokas ihana vauhti ja ok perusas (odottelussa katteli Uffea)
Seisominen liikkeestä 8 - kohtalainen kroppa apu liikkeestä.
Estehyppy 10 - super hieno, kääntyy jo ilmassa hyppyesteen yllä, vain 3 lautaa.
Kokonaisvaikutus 10 - :)
Tässä muutamia kuvia ja vidopätkän linkki.
Alla kuvia seuraamispätkistämme - nuo oli ne hyvät kohdat .... tuli huonot kumipallomaiset juoksuosuudet, omituinen vasempaan käännös, jossa Lala kierti minut kokonaan ympäri ja sitten takasuoralla yht´äkkiä Lala hävisi tarkistamaan kaivonkantta. Aika tarkkaavainen otus ... pitää koko maailman kontrollissa vaikka tokotetaan :(
Tässä arvostelulappunen:
Videopätkä - parhaat palat - YouTube:
Luoksepäästävyys 9 - nousi ylös & kävi tervehtimässä tuomari suht.rauhallisena.
Paikallamakuu 9 - muutoin hyvä ottaen huomioon häiriötkin, 1 piste lähti kun nousi istumaan ennen käskyä.Seuraaminen kytkettynä 8,5 - juoksuosuus pomppimista, oikeaan käänös ok, pysähtymisessä korjasi itse. Kävi kurkkaamassa kaivonkantta, jonka ohi kuljettiin. Täyskäännös löysä, loppu perusas hakusessa.
Seuraaminen taluttimetta 7 - vasen käännös koira kierti ohj ympäri :( Juoksuosuus pomppimista ja hivenen lopussa edisti, lisä käsky :( Täyskäännös super ja loppuosuus seuraamisesta myös.
Maahanmeno liikkeestä 9 - juuri ennen liikkeellelähtöä Lala huomasi takana jotain, mutta onneksi lähti silti keskittymään tekemiseen ja maahan ekalla käskyllä.
Luoksetulo 10 - super innokas ihana vauhti ja ok perusas (odottelussa katteli Uffea)
Seisominen liikkeestä 8 - kohtalainen kroppa apu liikkeestä.
Estehyppy 10 - super hieno, kääntyy jo ilmassa hyppyesteen yllä, vain 3 lautaa.
Kokonaisvaikutus 10 - :)
perjantai 17. syyskuuta 2010
Toimintatorstai - Tokoa - Fenni, Lala, Sande ja Sere
Eilen oli taas vuoroviikon olevat tokoharkat, ekaksi harkkasi ryhmä, jonka veti tällä kertaa Satu, kiitos! Siinä olin mukana Fennin ja Lalan kanssa.
Fenni:
Seuraaminen, pätkätyöskentelyä tänään parempi reippaammalla n. 10 askeleen matkalla, perusas-perusas.
Takapalkkakupin rauhaan jättöharjoittelua, joka otti aikas koville, mutta pikkuhiljaa alkoi ymmärtämään asian ytimen, joten ehkäpä siitä tulee vielä joskus meille palkkauksen apukeino.
Lala:
Seuraaminen, tiiveyttä imutuksella & käännöstiiveyttä erikseen namiavusteisia käännöksillä niin paikallaanollen kuin liikkeessä.
Sitten oli vuoro Merin vetämän tokoharkan, jossa olin mukana Sanden ja Seren kanssa, kivaa taas oli vaikka alkoikin jo tuleen tosi kylmä - onneksi autosta löytyi lisätakki ja hanskat :)
Sivulletulo, kivasti poika muisti pyöräyttää itteensä sivulle jo pienehkölla kiepillä ja tiiviskin paikka oli - muista palkkaus pitää olla kohdallaan (haluttu nami) !
Harjoittele seuraavaksi kerraksi sivulletulo pidemmältä kutsuen, nyt harkkapaikalla onnistui n. 2-3 m päästä.
Liikkeestä seisominen, ota nyt aluksi vielä hivenen hitaammalla käynnillä ja käsky nämikädellä pysäyttäen, ota yksi askel eteenpäin - koiraan nähden sivusuunnassa ei kokonaan koiraan kääntyneenä. Muista palkkaus niin ettei koira liikahda, joko kunnon namin tuonti suuhun tai vapautus taakse palkkaamalla.
Paikallamakuun kesto - meille asetettiin hurja tavote, että 2 vkon päästä pitäisi onnistua 1 minuuttia, hups. Kokeiltiin tuossa harkkapaikalla pituutta ja päästiin varmaan 8:n sekunttiin :) (kotona seuraavana aamuna saatiin 20 sek) - pitää muistaa vahdella aikoja.
Jatketaan kontaktiharjoituksia kotosalla paikallaollessa - naksu merkkaamassa oikeaa toimintaa.
Seuraaminen, jatkettiin imutusta, pyri saamaan vielä tiiviimpi vaikutelma, nyt lähellä mutta ei ihan paina.
Aikas kauan illalla harkoissa meni, tultiin paikalle noin klo 18 ja kotiin lähdettiin ajamaan 22:30. Tosi kivaa taas oli :)
Fenni:
Seuraaminen, pätkätyöskentelyä tänään parempi reippaammalla n. 10 askeleen matkalla, perusas-perusas.
Takapalkkakupin rauhaan jättöharjoittelua, joka otti aikas koville, mutta pikkuhiljaa alkoi ymmärtämään asian ytimen, joten ehkäpä siitä tulee vielä joskus meille palkkauksen apukeino.
Lala:
Seuraaminen, tiiveyttä imutuksella & käännöstiiveyttä erikseen namiavusteisia käännöksillä niin paikallaanollen kuin liikkeessä.
Sitten oli vuoro Merin vetämän tokoharkan, jossa olin mukana Sanden ja Seren kanssa, kivaa taas oli vaikka alkoikin jo tuleen tosi kylmä - onneksi autosta löytyi lisätakki ja hanskat :)
Sande:
Luoksepäästävyys, ekaa kertaa pääsi Meri luokse ilman että Sande nousi, poika tuli niin onnelliseksi tarjotusta nakinpalasta, että unohti mouruta lisää huomiota.
Seuraaminen, pätkätyöskentelyä 3-4 asekeleella, palkka istuessa. Erikseen voisi myös vielä varmsitaa imutuksella läheisyyttä, toki nytkin oli hyvä.Sivulletulo, kivasti poika muisti pyöräyttää itteensä sivulle jo pienehkölla kiepillä ja tiiviskin paikka oli - muista palkkaus pitää olla kohdallaan (haluttu nami) !
Harjoittele seuraavaksi kerraksi sivulletulo pidemmältä kutsuen, nyt harkkapaikalla onnistui n. 2-3 m päästä.
Liikkeestä seisominen, ota nyt aluksi vielä hivenen hitaammalla käynnillä ja käsky nämikädellä pysäyttäen, ota yksi askel eteenpäin - koiraan nähden sivusuunnassa ei kokonaan koiraan kääntyneenä. Muista palkkaus niin ettei koira liikahda, joko kunnon namin tuonti suuhun tai vapautus taakse palkkaamalla.
Sere:
Luoksepäästävyys, joka meni yllättävän hyvin, kunhan muistaa koko ajan namittaa :)
Sivulletulo - uusi vippaustekniikka - jossa etupää suht.paikalla ja takapää kiertää - toimi myös vieraallaa harkkapaikalla hyvin. Pikkuhiljaa voi alkaa liittämään toimintaan käskysanan "sivulle".Paikallamakuun kesto - meille asetettiin hurja tavote, että 2 vkon päästä pitäisi onnistua 1 minuuttia, hups. Kokeiltiin tuossa harkkapaikalla pituutta ja päästiin varmaan 8:n sekunttiin :) (kotona seuraavana aamuna saatiin 20 sek) - pitää muistaa vahdella aikoja.
Jatketaan kontaktiharjoituksia kotosalla paikallaollessa - naksu merkkaamassa oikeaa toimintaa.
Seuraaminen, jatkettiin imutusta, pyri saamaan vielä tiiviimpi vaikutelma, nyt lähellä mutta ei ihan paina.
Aikas kauan illalla harkoissa meni, tultiin paikalle noin klo 18 ja kotiin lähdettiin ajamaan 22:30. Tosi kivaa taas oli :)
torstai 16. syyskuuta 2010
Agiharkka - Sande & Saga
Eilen tokoharkka veto ja sitten agiharkat - Sande ja Saga ... jaa´a Saga haahuili sielä täälä maata haistellen teki se jokusen esteen siinä välissä :( No Sande olikin sitten aivan eri maata, super hienoja suorituksia, olen niin ylpeä pikku pojastani :)
En tiedä mikä Sagalla on olisiko juoksu jo kohta tulossa tai sitten sitä ei vain huvittanut kun satoi aikalailla, no vielä on yksi näitä harkkoja Sagan kanssa jäljellä ensiviikolla.
Tämän kertainen rata sisälsi: hyp-hyp-putki-A-hyp-putki-hyp-hyp-putki-hyp-hyp. Kiva huomata että Sandea vetää A erityisen kovasti, mut putkien vetävyyteen saadaan vielä tehdä töitä, nyt tuli niistä pari kieltoa, vaikkakin sisälsi myös yhden erittäin hienosti menneen putken takanaleikkuaksen, joka ei yleensä onnistu Sanden kanssa.
Tänään vuorossa Tokoharkkaa - ekassa ryhmässä Lala ja Fenni, toisessa ryhmässä Sande ja Sere. Toivottavasti tänä iltana ei sada yhtä paljon kuin eilen.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Harjoitusohjelma/Toko - Lala, Nasta, Fenni, Sande, Saga ja Sere.
Tuli hivenen käytyä läpi mihin kunkin koissun kanssa tulisi tällä hetkellä panostaa tokon puolella:
Lala
Irtiseuraamisen tiiviimpi paikka takasin.
Seuraamispätkien välissä istuutumisvarmuutta.
Parannellaan liikkeestä seisahtumista, pyri eroon avuista.
Ota myös seisomisessa ohipalaamisia, liikuminen pois.
Ryhmä paikallamakuita, rauhallisuutta ja kestoa.
Varmistellaan vielä hivenen liikeestä maahanmenoa 1. käskyllä.
Talvikaudelle oma tarkempi harkkaohjelma (aloita marraskuu-10) sis.
- luoksetulon pysäytys, - noutokapulan oikeaoppinen palautus ja pitoa
- kaukot, rauhota ei seisomista, - paikallaolon piilo (pitkä prosessi).
* Ehdottomasti toinen Lalan päälajeista, agilityn rinnalla.
Nasta
Liikkeestä maahanmenoa 1. käskyllä, mielellään myös hivenen vauhdikkaampi.
Irtiseuraamiseen mukavuutta ja kestoa - isot palkat !
Muutamia ryhmäpaikallamakuita.
* Ehdottomasti Nastan laji nyt kun agility jää enemmän satunnaiseksi.
Tarkoitus koittaa taas mejää, paimennusta ja Rally-Tokoa jossain välissä.
Fenni
Seuraamispaikan varmennusta & kontaktin pitoa, pätkätyöskentelyä.
Käännöstyöskentelyä erikseen.
Rauhallisia paikallamakuita ja jonkin verran lisää kestoa.
Seisahtumisharjoituksia (mielellään apuohjaajan kanssa).
Aloita "Jenni"-mäiset kontaktiharjoitukset ensin paikalla, sitten liikkuen (naksu).
* Ehdottomasti Fennin päälaji.
Tarkoitus ottaa jonkin verran myös mejää, paimennusta ja koiratanssia.
Sande
Imutusseuraamista, väliin käski käy ylempänä ja aika heti takas alas.
Vaadi myös seuraamisessa tiiviimpää paikkaa.
Sivulletuloon nopeutta ja ketteryyttä.
Liikkeestä seisahtumista, sivulla seuraten yhden askeleen jätöllä.
Sivulla maahanmenoa ja siinä kestoa.
Vieraiden ohi keskittyneesti kulkemista, mahd myös ohitusharjoituksia (pusukoneemme ei malta pitää tassujaan irti ihmisistä).
Aloita "Jenni"-mäiset kontaktiharjoitukset ensin paikalla sitten liikkuen (naksu).
* Ehdottomasti toinen Sanden päälajeista, agilityn rinnalla, mutta ehkä tulevaan toimintaan kuuluu myös hivenen koiratanssia, katsotaan ainakin innokas temppujen opettelija Sande tuntuu olevan.
Saga
Paikallamakuun kestoa, jättö sivulta tai edestä.
Imutusseuraamista.
Paikalla istumisharjoitusta.
- Harjoittelu ei niin koesuuntautuneisesti, mutta ehdottomasti jatketaan.
* Sagan päälajina pidän agilityä.
Sere
Paikallamakuun kestoa.
Sivulletulotekniikkaa.
Sivulla kontaktissa pysymistä.

* Ehdottomasti Seren päälaji.
Tarkoitus myös kokeilla koiratanssia, josko innostuisi, vilkkautta ainakin on.

Kristiinankaupungin sunnuntain TOKO koe peruttu :(
Sain viestin että tuo sunnuntain koe on peruttu, joten nyt edessä vain yksi toko koe se Lalan kanssa Kokkolassa.
Agiharkka - Nasta
Eilen kävästiin Nastan kanssa agilityharkoissa ja kivaa taas oli. Saatiin peippailla kovasti tehtiin valsseja ja persjättöjä toiset onnistuneempia kuin toiset, mutta mikä erityisen kivaa Nastan vauhti se vain kiihtyi viimisen radan loppua kohti, ihanaa :)
Lonkka ja kyynärkuvat.
Tänän oli tullut viesti että Sanden, Sagan ja Seren lonkka- ja kyynärkuvat olivat saapuneet kennelliittoon. No niin nyt on maksut hoidettu ja ei kun vain odotellaan.
maanantai 13. syyskuuta 2010
Toiminnallinen pitkäviikonloppu takana
Perjantai iltana Fidoa kävi tapaamassa kaunis lady ja kuikas ollakkaan tutustumisen ja leikittelyn jälkeen paria onniisti. Nyt sitten edotellaan ajan kulumista, josko pikkusia olisi tulollaan. Tämä oli Fidon ensimmäinen lady vieras, mutta aika upeasti vanha herra hommat itse ilman apuja hoiti ollakseen jo 9,5 vuoden ikäinen :)
Lauantaina kävästiin Nastan kanssa Seinäjoella TOKO kokeessa.
Alo luokkaan oli ilmotettu 7 koiraa, joista vain 5 oli paikalla ja tuomarina toimi Viljo Kinnunen.
Pisetitä tuli taas kivasti enemmän kuin tavoitteemme 100 pistettä.
Alla hivenen eri liikkeistä ja niiden vertaus Nastan ensimmäiseen viralliseen kokeeseen.
11.9. 2010 Seinäjoki 20.8. 2010 Närpiö
Luoksepäästävyys
10=1*10 (super) 9=1*9 (nousi ylös ja tervehti hienosti tuomaria)Paikallamakuu
15=3*5 (nousi juuri kun aika täys-2 koiraa lähti ennen) 30=3*10 (super)
Seuraaminen kytkettynä 18=2*9 (super hyvä!) 18=2*9 (hyvä)
Seuraaminen taluttimetta 20=4*5 (jätätti+useita käskyjä) 32=4*8 (jätätti joissakin paikoissa)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 15=2*7,5 (jätätti seurausosuus, vähän laiska maahan) 0=2*0 (vasta 4. käsky toimi)
Luoksetulo 25,5=3*8,5 (kiva vauhti, muttei istunut) 27=3*9 (kiva)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 12=2*6 (käsky+vartalo) 14=2*7 (käsky+vartalo)
Estehyppy 14=2*7 (käsky+käsi) 14=2*7 (käsky+käsi)
Kokonaisvaikutus 9=1*9 (kehu intoa kun kuuli iän) 9=1*9 (kiva, haluaa tehdä töitä yhdessä)
Yhteensä 138,5 pistettä ALO3, jolla 3. sija Yhteensä 153 pistettä ALO2, jolla 3.sija
Vaikka tulos ei ollut kovinkaan kummonne 138,5p ALO3 sijoittui Nasta kivasti 3.sijalle :)
Sunnuntaina kävin kuunteluoppilaana Jenni Ojalan TOKOkurssilla, jonka hän piti VAS:lle. Kivasti päästiin kasvihuoneeseen kun vähän tihutteli aamulla, siellä oli mukavaa seurata lämmössä ja kuivana sateelta :) Koirakoita oli aamupäivällä 5 & iltapäivällä 5. Harjoitukset aloitettiin klo 10 ja 13-14 oli ruokapaussi, kurssi loppu klo 17.
Aika paljon käytiin läpi samoja ongelmia / liikekitä, mutta tässä ainakin osa: tunnari (hajuerottelua), ruutu (lähetystä), seuraaminen (imutus & kontaktiharjoittelua!), kaukoja, nouto (pitoharjoittelu), luoksetulo/avo (takapalkka), liikkeestä seiso (peruuttaen!) ja maahan sekä hyppy. Käytiin myös läpi takapään köytön harjoituksia (perutus suoraan ja kääntyen sivulla ohjaan taakse kuten myös etutassut paikalla ja takatassut kiertää).
Ainakin itselle tuli tunne että nyt on otettava ainakin Sandelle ja Serelle klikkeri takasin avuksi merkkaamaan oikeaa tekemistä.
torstai 9. syyskuuta 2010
Agiharkka - Sande & Saga
Eilen super onnistuneet agiharkat Sanden ja Sagan kanssa, voi hurjaa kun pikkaset ovat alkaneet mennä hienosti. Otettiin takaaleikkausta ja sitten valssia. Radalla hyp-hyp-putki-hyp-putki-hyp-hyp-A-putki-hyp-hyp ja meikäkin sai laittaa töpinää tossuihin :=)
Sagalla oli vielä välillä että putkien jälkeen etsi palkkalautasta (jolloin läksi vähän hortoileen). Sagan A on vielä hivenen epäröivää menoa, mutta otta ihan oma-aloitteisesti ja hyvin tarkkaan haluaa alakontaktin palkan maasta, joten pitänee muistaa se sille aina tiputtaa. Sagalla toimi putkea ennen tehdyt takaaleikkaukset parempia, kuten myös valssaus putken ja hypyn välissä (samalla se jo ehti hivenen unothaa palkkalautasen).
Sandella oli tosi vaikeaa odotella vuoroaan poika haukku ja kisko radalle päin, kiva tietää että intoa radalle on mutta sitä kuumensi ihan selvästi koirat, joilla kova vauhti radalla ja itse piti vain katsella sivusta. Kun oli Sanden vuoro oli pojalla hurjaa menoa, tällä kertaa putketkin meni paremmin (ydeltä tuli kielto). A:lla oli aivan hurja vauhti (itteäni vähän pelotti), nätisti silti osasi ottaa alas asti (pitää muistaa sillekkin tiputtaa aina palkka). Sandella toimi valssaus paremmin ennen putkea kuin että tekisi siinä takaaleikkausen (ei oikein vielä irtoa niin hyvin putkiin).
Valitettavasti tätä hupia on tiedossa enään vain rajoitettu määrä - 4 kertaa, joista 2:ssa seuraavassa minulla on vielä molemmat mukana, kun Saga sai Pirmaveralta ja Inkalta vapautuneet paikat. Pitää molemmille talvella (kotona) ottaa ja tehdä keppejä, pitää saada itsenäisesti suorittamaan ja toki putkia (lasten leikkuja) otetaan, niitä kun pari meiltä löytyy. Kevät-kesällä sitten haetaan molemmille omat harkkapaikat, joko samasta tai eri ryhmästä, ainakin tämän muutaman kerran perusteella tiedän että hyvin sopivat samaankin ryhmään :) Kivaa taas oli :)

keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Värivaihtelua.
Muutamia otoksia pitkästä aikaa valkoisita veteraanesitamme :)
Fido - Care Bears Snow-Boy - 9,5v - sukutaulu
Muutama kuva lisää Fidosta otettu 6.9.2010:
http://carebearsarkisto.blogspot.com/2010/09/fido-care-bears-snow-boy.html
Ote Fidon sivulta:
Tuuli - Care Bears Snow-White - 11,5v - Fidon sisko (eri pentue)
Tuuli viettää eläkepäiviä.
Muutama kuva lisää Tuulista:
http://carebearsarkisto.blogspot.com/2010/09/tuuli-care-bears-snow-white.html
Viljo - Care Bears Winter Wind - 11,5v - Fidon & Tuulin velipuoli (sama isä)
Viljo herra viettää eläkepäiviä.
Muutama kuva lisää Viljosta otettu 7.9.2010:
http://carebearsarkisto.blogspot.com/2010/09/viljo-care-bears-winter-wind-115v.html
Tässä ote Viljon sivulta:

Viljolla on kaksi jälkelläistä
tytär FIN MVA Schenk's Cecilia "Ceci" ja poika Schenk's Charlie "Charlie"
ja Cecilian kautta jo myös lapsen lapsia :)
tiistai 7. syyskuuta 2010
Kolmen kopla terveystarkeissa.
Eilen kävästiin kolmen koplan kanssa terveystarkeissa,
jo virallisena tiedän kertoa että kaikilla Sande, Sere ja Saga terveet polvet, 0/0 :)
Care Bears Moon Shadow (13*SERT, 5*CACIB): terveet polvet, 0/0
BALTJV-09 Care Bears Moon Saga (5*SERT, 2*CACIB): terveet polvet, 0/0
Care Bears Moon Serenade (1*SERT): terveet polvet, 0/0
Kennelliittoon läksi kaikkien kolmen lonkka ja kyynärkuvat,
alustava arvio olisi että kaikkien lonkat olisivat terveet eli A-B
ja että myös kyynärpäät olisivat terveet 0/0.
Nyt odotetaan virallisia lausuntoja 2-3 vko.

kävi samalla myös rokotuksilla
ja sen sydänkin kuunneltiin,
kaikki edelleen mainiosti
ikää nyt 9,5v :)
Tässä hivenen uusia kuvia Fidosta
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Wau ! - Lalalle tupla PM joukkue pronssia viikonloppuna - Agility & TOKO !!!
Jeeee, taas yksi upee viikonloppu taas kohta takana !!!
Lauantaina käytiin Lalan kanssa agilityn Piirinmestaruus kisoissa jossa osallistuttiin WOFF´n medi joukkueeseen. Joukkueemme sijoittui hienosti pronssille !!! Lalan suoritus on suht. kiva, mutta A:n alakontaktilta tuli vitonen ja viimenen este oli okseri, josta tippu taaimmainen rima.
Kuva joukkueestamme yllä, kuvaaja: Annika Holmström.
Sunnuntaina käytiin TOKOn Piirinmestaruus kisoissa, jossa osallistuttiin WOFF´n joukkueeseen. Joukkueemme sijoittui myös pronssille !!! Lalan suoritus normaalia huonompi, saatiin 133 pistettä, valitettavasti paikallamakuu oli 0, Lala ei ollut oikein kuulolla ja läksi perääni :(
launataina agilityssä WOFF medi joukkueessa
& sunnuntaina TOKOssa WOFF joukkueessa !
WOFF´n agilityn medi PM pronssi joukkue 4.9.2010
Lauantaina käytiin Lalan kanssa agilityn Piirinmestaruus kisoissa jossa osallistuttiin WOFF´n medi joukkueeseen. Joukkueemme sijoittui hienosti pronssille !!! Lalan suoritus on suht. kiva, mutta A:n alakontaktilta tuli vitonen ja viimenen este oli okseri, josta tippu taaimmainen rima.
Kuva joukkueestamme yllä, kuvaaja: Annika Holmström.
Sunnuntaina käytiin TOKOn Piirinmestaruus kisoissa, jossa osallistuttiin WOFF´n joukkueeseen. Joukkueemme sijoittui myös pronssille !!! Lalan suoritus normaalia huonompi, saatiin 133 pistettä, valitettavasti paikallamakuu oli 0, Lala ei ollut oikein kuulolla ja läksi perääni :(
Lala saa pronssimitallinsa WOFF joukkue palkintopallilla
Kaikki TOKOn PM joukkueet palkintopallilla
perjantai 3. syyskuuta 2010
Torstai Tokot - Lala, Nasta, Sere ja Sande.
Eilen oli ensin 17:30 alkaen kilpatokoharkka, jossa aluksi harkkasivat viikonloppuna PM joukkueeseen kuuluvat Taika, Lala, Digi, Bono. 3 alo koirakkoa otti Ninan ohjauksella ensin luoksepäästävyys, jossa Lala ylivireessä ja innolla vastaan uusittiin 3 kertaa.
Sitten paikallamakuun, joka meni hienosti :) Yksilöissä Lalan kanssa otettiin liikkeestä maahanmeno, luoksetulo, seisominen ja hyppy, kaikki meni muutoin hyvin, mutta seuruuosuudet Lala pomputti aika pahasti käteeni :( Sitten myös Blixten, Akka, Nasta pääsi harkkaamaan enemmän tai vähemmän ominpäin.
Otin Nastan kanssa samat: maahanmeno (super), luoksetulo (haahuili ekalla yrittämällä jotain maan hajuja, toka hyvä), seisominen (ok) ja hyppy (ok).
Sitten jatkettiin nurmikentällä Sanden ja Seren kanssa, jolla oli kauden 3 ensimmäinen tokoharkka. Sere oli suunnattoman iloinen päästtessään autosta, joten siinä meni hetki ennekö neiti ehti keskittyä tekemiseen. Ensiksi otettiin luoksepäästävyyttä kaikki koirakot tuolloin paikalla - no me yritettiin istua paikalla eipä tainnut Meri meitä edes vielä lähestyä :) Sitten jatkettiin yksittäisharjoitteluita ja Sere sai aloittaa. Otettiin aluksi maahanmenoja satunnaisesti missä vain, tuo onkin Sere pravuri se oikein heittäytyy maahan pikasesti. Yritettiin siihen hivenen kestoa, joka toimi aika hyvin, pitää vain meikäläisen muistaa olla tarkka ensin kehu sitten namikäsi heittää. Seuraavaksi kokeiltiin sivulletuloa, jossa söhlittiin oikein kunnolla, tyttö kävi ylivilkkaana ja töhelsi yrittäen vähän mitä vain, heittäytyi myös maate sivulle päästyään, joten sovittiinkin että nyt muutama viikko harjoitellaan hyvin erikseen - eri päivinä - toisina maassaolon kestoa (muualla kuin sivulla) ja toisina päivinä sivulletuloa. No otettiin siihen väliin sitten imutusseuraamista, jossa meinasi ensin vähän keulia, mutta jo kohta meni ihan kivasti :) Lopuksi otettiin vielä muutamia sivulletulo - sivullaolo harjoituksia, jotka alkoi menemään jo paremmin.
Välissä kävi Bruse ja Zorro harkkaamassa, sitten oli Sanden vuoro.
Sanden kanssa otettiin sivulletuloa, joka taas pitkästäaikaa kokeiltuna tökki aluksi, mutta harjoituksen loppua kohti Sande teki elämänsä nopeimpia kiepautuksia sivulletullessa mitä se on koskaan ilman lelua tehnyt, jee :) Sitten otettiin seuraamista (etuimutus), pitää musitaa kun ottaa käden ylös niin kyynärpää osoittaa taakse eikä ulos, joka vie Sandea minusta ulommas! Kokeiltiin myös Korrien Fennille ehdottomaa pätkätyöskentelyä ja se alkoi toimia tosi kivasti, pitää vain muistaa välillä palkata myös liikkeessä eikä vain istumisesta. Viimeseksi otettiin seisomista sivulla seuraamisesta, joka onnistuikin yllättävän hyvin, toki en liikkunut kuin sen yhden askeleen mutta olen niin tyytyväinen että poika muisti tuon noin hyvin edellisestä kaudesta. Kun yritin väliin seisomista niin että Sande olisi siellä sun täällä alkoi poika tarjoamaan pupu temppua ja maahanmenoja, joten palattiin takaisin sivulla tekemään, jotta saatiin vielä loppuun onnistuneet otot.
Kivaa taas oli, nyt pitää yrittää alkaa ahkerammin harkata myös näiden nuorien kanssa kun ovat olleet hivenen tauolla kun Lala, Nasta ja Fenni ovat saaneet enemmän tokon puolen harkka aikaa.

torstai 2. syyskuuta 2010
Läksi pari tokoilmoa
Lähetin juuri Lalan ilmon Kokkolaan 18.9. ja Nastan ilmon Kristiinankaupunkiin 19.9.
Vielä suunnitelmissa noiden lisäksi 2.10. Pietarsaari, 10.10. Vaasa ja 16.10. Jyväskylä.

Syksy tulossa - ensikertaa tuulilasi jäässä.
Tänäaanuma oli sitten ensimmäinen kerta kun piti aamulla ravata tuulilasi jäästä :(
Agiharkka - Sande & Saga
Eilen oltiin sisarrusten kanssa agility harkassa, Saga oli Primaveran vapaalla paikalla.
Aluksi kentällä oli aika kaaos kun useampi koirakko oli samanaikaisesti kentällä
kokeilemassa sinne rakennettuja neljää ohjausharjoittelupistettä.

2 pistettä - takaaleikkaus harjoitus putkeen lähetyksen jälkeen (yläkuva). Sande oli tässä hyvä, kunhan sain putkeen niin se irtosi hienosti viimeselle hypylle (palkka lopussa). Sagan kanssa otettiin ensin pelkkää putkea palkkaalustalla, sitten vasta kokonaan.
2 muuta pistettä - takaaleikkaus harjoitus hypylle lähetyksen jälkeen (ala kuva). Sandelle tämä oli tosi helppoa intona poika irtosi viimesen esteen takana olevalle palkkalautaselle. Sagan kanssa oli vaikeinta saada se ensimmäisen esteen jälken kääntymään itseeni päin jotta voisin ohjata sen seuraaville kahdelle esteelle.
Sande oli vähän muissa ajatuksissa jo radalle lähtiessä, se istui hienosti lähtöön, mutta sitten alkoi tarjoamaan pupu temppua ja kun lähdettiin ei poika meinannut millään löytää putkia vaikka ensimmäinen oli ihan simppeli suoraputki :( Otettiin pari kertaa rata läpi - edelleen olen sitä mieltä että Sandelle pitää ottaa enemmän ihania vauhtiputkia, jotta ne alkaisivat vetämään paremmin puoleensa. Nyt Sande vain joko roikkui namikädessäni ja kun laitoin namit pois se karkaili Annikan luo saamaan huomiota :(
Saga päin vastoin oli kovastikkin asialla rata suorituksessa. Sen ongelmaksi koitui muutaman esteen välein palkkalautasen etsintä (jota ei radalla ollut). Nyt tuleekin alkaa ottamaan hivenen pidempiä pätkiä ja ehkä sitten vasta loppuun laittaa lautanen.
Sagan toinen suoritus oli todella hieno! Siinä oli jo sitä oikeaa tunnelmaa :) Ainut harmin paikka oli viimesen putken jälkeen kun Saga läksi etsimään lautasta, joten sen saaminen suorittamaan viimeinen hyppy oli vaikeampaa.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Nastan agiharkka - super ihanaa :)
Eilen oli viikottaiset agiharkat taas, Anna oli suunnitellut hauskan haastavat koukerot :)
Yritän piirtää radat tähän myöhemmin. Paljon oli putkia eikä yhtäkään kieltoa ja vauhtikin oli ihan kiva :) Väliajalla harjoiteltiin liikkeestä maahanmenoa.

Ensimmäinen rata
Toinen rata
Kolmas rata
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)