keskiviikko 13. lokakuuta 2010

TOKO harkka - Sere (extra)

Eilisissä toko harkoissa, joihin saatiin Seren kanssa vapaa paikka oli oikein antoisaa, nämä harkat oli Sarah´n vetämät.
Käytiin läpi hyppyä, jota ei oltu otettu Seren kanssa ennemmin. Toki Sere hyppii kivasti 25 cm agilityesteitä ja heti huomattiin että into hypylle oli aikamoinen, yritti karata sinne aina kun vain sai mahdollisuuden. Pistin vierelle istumaan, jotta edes hetken odottaisi vapautusta esteelle. Pari ensimmäistä kertaa Sere ei edes katellut esteen takana olevaa palkkalautasta vaan jäi tuijottamaan kättäni se kun yleensä saa agilityssä palkan kädestä (toisin kuin sen sisarrukset). Toki olisihan tuosta ehkä ollut helppo jatkaa itse seisomiseen, mutta sitäkään kun ei vielä oltu opeteltu, niin painotettiin palkalle menoa. Alotettiin hyppy 2 laudalla ja lopuksi kokeitiin 3,5 laudalla ja aika kivasti sekin meni. Lopullinen korkeus tulee Serelle olemaan 4 lautaa. Tulee harjoitella lähettämisien odottamista ja vaikka ihan ohikävelyitä, nimittäin intoa hyppäämiseen on yltäkyllin :)
Seuraavaksi otettiin paikallamakuuta, Seren kanssa tehtiin kuten ollaan harjoiteltu eli jätän edestä ja odotan ilman välinameja vain kehuja ja kyllä aikaa meni varmaan ainakin se puoli minuuttia ja vieressä riitti ihan riittämiin tapahtumia, jotka olisi voinut häiritä Sereä enemmänkin. Sere makasi hyvin rauhallisena ja katse minuun pikkasia vilkaisuja muualla lukuunottamatta, olin super tyytyväinen :)
Otimme myös yhteiskävelyä (rivissä porukka kentän reunalta toisella ja takaisin) me otettiin se imutuksella ja erinomaisesti meni, tiivistä lapa jalassani kiinni, jee! :)
Tehtiin kivaa tähti muodostelmaa, jossa lähestytiin toisiamme keskipisteeseen ja odotettiin rauhassa, jonka jälkeen rauhallinen käännös ja seuraamista takaisin.
Lopuksi jokainen sai valita vielä yhden harjoituksen ja me valittiin seisominen, jota ei oltu otettu ennemmin. Tein sen peruuttaen ja nakellen sitten nameja.
Sellanen 2-4 ekaa oli vähän epätietoisuutta mitä tämä on, mutta yllättävän nopeaa Sere huomasi että pitää pysähtyä ja sitten nami lentää :)
Siinä muiden harjoitellessa otettiin vielä itsekseen sivulletuloja ja maanhanmenoja, kun voitiin harjoitella niitä näin häirinnän alla.
Pitänee manita myös kun harkan jälkeen jäätiin siihen vähän selvittelemään juttuja pöydän ääreen, niin Sere pisti makuulle ja alkoi nukkua. Aivan taivaallista, kentällä huippu innoissaan tekemisestä ja sitten kun ei tapahdu mitään se käy nukkumaan, superi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti