perjantai 18. helmikuuta 2011

Kottelemuksia - toivottavasti pahin jo takana.

Kun saavuin keskiviikkona töistä kotiin huomasin ettei Candy halunnut ollenkaan imeä ja
painokin oli pudonnut -6g... soittelin klinikalle. Neuvoivat antamaan sokeri/suola liuosta (5dl vettä, 4 tl sokeria, ½ tl suolaa) ja tarkkailemaan ulostetta jne. Iltaan tultua Cosmos alkoi onksennella, joten siirsin myös sen liuokselle. Candyn vatsa oli ihan vetelällä, joten viittaisi mahatautiin. Cosmoksen paino oli tuolloin vielä suht.hyvä. Tuon keskiviikko-torstain välisen yön nukuin siinä pentulaatikon vierellä ja kun Candy alkoi hivenen täristä otin ja laitoin sen vierelleni tyynylle peiton alle nukkumaan, jolloin onneksi tärinä loppui. Kun yö eteni otin myös Cosmoksen viereeni kun silläkin näytti olevan hivenen tärinää. Annoin yön aikana 1,5-2 tunnin välein pikkuksille liuosta ja pissutin ne.

Kun seuraava aamu koitti soittelin taas klinikalle ja heti kun töistä pääsin kävin sieltä hakemassa niin Diarsanylia että Nutri-plus geeliä, joita heti kotiin palattuani pikku potilaille annoin. Jo noin 4 tunnin päästä lääkkeiden annosta oli nähtävissä pientä piristymistä, pentukaverit alkoi kiinnostaa ja yrittivät ensikertoja nisälle :) Toki vielä torasti-perjantai välisen yön jatkoin sokeri/suola lioksen syöttämistä noin 3 tunnin välein ja aamuun päästyä tyttö ei enään ollut pudottanut painoaan ja poika oli peräti lisännyt 2g:lla, Jihuu!

Nyt toivotaan ettei muut pennut sairastuisi ja että nämä kaksi tulevat pian huippu kuntoon. Ooh oli se ihana tunne nähdä kun pikkaset taas hakeutuivat nisille :) Toki ovat vielä heikkoja etteivät saa imemästään maidosta niin paljon energiaa kuin mitä tarvittaisiin painonnousuun, joten jatketaan ainakin vielä tämä päivä ja varmaan seuraava yö liuoksen antamista. Olen kyllä niin iloinen että Uffe on myös täysillä tässä mukana ja auttaa nesteytyksessä ja tarkkailussa ollessani töissä :)

Tovottavasti taistelutahtomme/kykymme on riittävä ja saadaan pikkuset selviämään. Tuo tytön -42g painon pudotus on kyllä jo vaarallisen suuri. Pojalla toki paino tippui myös paljon -22g, kun pennuthan painavat nyt vasta vähän alle 1kg. Peukut edelleen pystyssä ja kiitos kaikille tuesta ja mukana hengessä olemisesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti