torstai 26. elokuuta 2010

Sanden agiharkka

Voi huikeaa, tässähän on ihan oikean agilityradan fiilistä jo :)
Eilen otettiin Sanden kanssa rataa hyp-puomi jonka jälkeen päästin irti ja rata jatkui Uputki-pituus (5 kpl yhdessä)-Lputki-muuri (medi korkeus)-hyp-hyp. Ja sitten riemuittiin !!!!
Tokalla varvilla tulikin jo kiellot molemmilla putkilla. En olisi uskonut että meidän poika on hienostelija, eikä voisi mennä märän putken läpi, joten niissä junnattiin toisella varvilla hetken, mutta sain kuitenkin läpi menemään. Puomikin alkaa sujumaan hivenen rauhallisemmin, yritin takaa hivenen ohjailla ja muuten poika meni remmi löysällä ja lopussa taas odotti palkkalautanen "ota" käskyllä.

Toienen rata sisälti hyp-hyp-rengas-pituus-putki, sen jälkeen pistin kiinni ja vielä puomi-hyp. Ekalla yrittämällä poika jo tarkkaili Annikaa silmillään kun hän seisoi namien kanssa puomin lopussa, joten siinä Sande veti reilusti ohi tokan hypyn, mutta seuraavalla yrittämällä otin käyttöön voimakkaan vastakkaiskäden ohjauksen, joka toimi !

Aamulla luin viestin että seuraavat kehänauhatreenit olisi luvassa torstaina 2.9., mutta valitettavasti meillä on norm tokoharkat, niin Lalan & Fenni/Nastan että Sanden & Seren kanssa sinä päivänä.

Tänään on luvassa Sagan tokoharkat kentällä klo 18:00, nämä ovat kauden ekat harkat, joten kivasti vielä parin viikon välein neljä harkkaa jäljeellä tuon jälkeen.

Huomenna on luvassa neljän koiran fixaus, kun lauantaina suunnataan kohti Kihniötä.
Sunnuntaina aamupäivällä agilitykurssi Lalan kanssa ja illalla epävirallinen toko koe Nastan ja Lalan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti