perjantai 30. syyskuuta 2011

Fenni & Cero > FUN pennut tänään 8 kk :)

Kohta puolin junnuikää lähestyvistä pennuista 3 (Chapi, Cosmos ja Sani) tapaavat taas toisensa sunnuntaina erkkarissa Jyväskylässä. Tosi kiva nähdä teitä "pikkusia" :)
Myös tulevassa Seinäjoen näyttelyssä tullaan tapaamaan Chapi uudelleen, siellä sitten myös Caamos korkkaa näyttelydebyyttinsä.

Nyt Sanilla on kolme pentunäyttelyä takana, joista 2*ROP-pentu. Cosmoksella on takana yksi pentunäyttely, josta ROP-pentu. Hyvin toiveikkaana odotellaan tulevia koitoksia ja toivotaan kaikille hienoa menestystä!

Vielä 1 kk, niin viralliset junnuluokatkin jo kutsuvat, ainakin Caamos & Sani aikovat vielä ennen vuoden vaihdetta osallistua niin Jyväskylän että Helsingin näyttelyihin.

Alla Caamos eilis illan keppiharkoissa:

Fiona (13.) & Caamos (5.) ja Heta (14.) Keppitreeni.

Eilen taas keppitreenit :)
Caamos oli hyvin innokas ... vähän hakuammunnalla lähti, mutta kun jaksoi alkaa keskittymään saatiin tosi hyviä harkkoja aikaan ... valitettavasti kameran akku otti lopun, joten toista sessiota ei sitten saatu filmattua. Ehkä ensikerralla yritetään liittää toinen portti mukaan ... jänskää :)
Aloitettiin yhdeltä puolelta...

.. ja sitten ohjaaja linjassa portin kanssa ja lopuksi toisella puolella.

Fionan osuus japsiblogin puolella:

torstai 29. syyskuuta 2011

Toimintasuunnitelmia...

Nyt kun kesäkausi alkaa taas jo olla lopuillaan on hyvä miettiä mitä on ehditty saada aikaseksi ja mihin ensi vuonna voisi panostaa ...

Ainakin selvää on että Lalan kanssa jatketaan agi harkkaamista/kisaamista heti alkukesältä 2012, kunhan lumet sulaa ja toivotaan että oltaisiin tarpeeksi lähellä myös toivottuja 0-tuloksia että niitä jokunen kertyisi, nyt on jo ollut lähellä. Lalan kanssa jatketaan myös tokopuolella, pikku hiljaa pitää piilopaikallamakuu saada kuntoon, niin mahd myös siellä saavuttaa ykkösiä :)

Nastan kanssa ensi vuosi 2012 panostetaan tokoon ja näyttelyihin, agilitystä ollaan nyt täydellisesti jääty eläkkeelle.

Fennin kanssa tokotus jatkuu, sekä mölli & viralliset kutsuvat meitäkin ensi vuonna!
Ehkä myös kävästään ottamassa jonkin verran agilityäkin ja jos vanhat jutut muistuu mieleen, niin voipi olla että jokin ruotsin matka olisi edessä sitten kun heillä medeissä saa kisata alle 45 cm koirat ... tuo jää nähtäväksi :)  Fennin kanssa olisi tarkoitus ehtiä myös kävästä verijäljellä.

Sanden agikisaamista suunnitellaan kesälle 2012, jos vain alkukesästä meno on edes yhtään samanlaista kuin mitä se nyt syksyllä on ollut. Jos sopivasti sattuu, niin kävästään joku kisa kokeilemassa myös ruotsin puolella, kun sinnekin näyttelyihin ollaan suuntaamassa :)

Fionan kanssa jatketaan tokoharkkaamista niin ominpäin että ehkä ryhmässä.
Agin puolella ollaan omatoimisesti hivenen opeteltu puomia, A:ta ja keinua, putkea ja rengasta. Japsiagipäivillä kokeiltiin myös pituutta ja pussia, eteneviä hyppyjä. Tuon jälkeen otettiin myös pikku sessio hyppyesteiden läpi liikkumiseen ja muutama kääntyminen siinä samalla. Kesällä/syksyllä osallistuttu keppitreeneihin (jo 12 kertaa takana) ja vielä tälle vuodelle n. 7 kertaa jäljellä. Talven aikana osallistutaan Kombi kurssille, nuorille koirille tarkotettu 5 kerran kurssi, jossa puolet ajasta harkataan tottista ja toiset puolet agilityä. Yritetään keväällä muistutella mieliin keppejä, keinua, putkea ja hyppyä, jotta sitten lumien sulettua päästään harkkaamaan tositoimin tietyin viikonpäivin, joko kurssilla/ryhmässä tai omassa pikku tiimissämme :) Sitten nähdään mitä kesä tuo tulleessaan, saadaan terveystarkit tehtyä ja jos menee hyvin niin ehkä jo loppukesästä tai seuraavana kesänä kokeillaan kisaamista (epikset/viralliset).

Hetan kohdalla on suht. samat suunnitelmat kuin Fionankin ja toivotaan että kaveruksilla on tulevaisuutta agilityn piirissä.

Pikku poikien Caamoksen ja Cosmoksen kanssa jatketaan tokotusta ja Caamoksen kanssa voidaan katso jonkin verran lisää myös agilitypuolta... aika näyttää, intoa ainakin löytyy :)

Tuon lisäksi on useamman kansa näyttelyt ajankohtaisia, tarkotus suunnata niin kotimaisiin että ulkomaisiin koitoksiin. Sagalle suunnitteilla pennut vuoden 2012-2013 vaihteeseen ja katsotaan mitähä muuta sitä tehdään :)

Sande - agiharkka

Eilen oli tokavimpat kausiharkat Sanden ryhmällä, otettiin ekaksi puomia, jonka alla u-putki ja edessä rengas  ... eli monta asiaa, joissa alkukesästä oli ongelmia ... Jee :)

Toisena otettiin putken suulla takaaleikkausta ... aluksi piti viedä lähelle....
mutta onneksi alkoi jo vähän irtoamaankin :)

Tässä läheltä (ei irtoova) putkeen vienti...


... ja jo paljon paremmin irtoovana putkeen ... jeee... palkkaus! :)

Ilta se vain pimeni lisää ... joten ei muita videopätkiä.
Viimeksi otettiin vielä etenemistä 3 estettä ja Åsa palkkalautasen kanssa päässä.
Ihan lopuksi otettiin vielä kepit, jotka meni oikeialla ohjaten nappiin :)


keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Lala - agiharkkaa

Oltiin eilen Lalan kanssa vapailla paikoilla,
Eka rata sisälsi mm. tarkempaa ohjausta vaativan kohdan puomi jonka ylösmenon alla lähellä oli putki alla. Harkattiin myös kepeille 90 asteen kulmasta, jee joka kerta OK :)

Tokalla radalla oli haastavia mutkia ... yritän piirtää rata piirroksen ... ja sitten opittiin Lalan kanssa tekemään "saksalainen" esteellä 12-13, eka kerta taas jäykkä, mutta jo toisella hoksasin liikkua enemmän ja tarkemmin vaihtaa ohjauksen puolelta toiselle :)
Tässä eilinen tokan radan piirros:



Tämä oli sitten viimenen agiharkka tälle kaudelle, nyt noin puolen vuoden tauko edessä.

Ehkä (?) vielä kävästään Lalan kanssa kisoissa 11.12. Seinäjoki (LAGU) A, B ja C ... viim ilm 23.11. .. ovat sisähallissa, pohjana tekonurmi, joten vielä mietitään mitä Lalan kanssa tehdään .. toimisiko hallissa tuollasella pohjalla .. ei ole aikaisempaa kokemusta, joten voipi olla että jää käymättä ... :(

Tänä vuonna kisaamiseen keskittyminen siirtyi loppukesään Fennin pentujen takia, mutta ensi vuonna sitten päästään tod.näk. aloittamaan jo kevät kesällä. Jo huhtikuulla pitäisi alkaa ilmottautumaan tuleviin toukokuun kisoihin :) Kiva määrä kisoja näyttäisi olevan luvassa. Toki sitten lähempänä tulee vielä tarkistaa ettei näyttelyitä tai tokoja satu samoille päiville ... muuten pitänee niiden välilllä valita sen hetken tuntuman mukaan.

Tässä 2012 kesän 1 & 2 luokkien kisoja täälä päin:
     --> 10.6. tai 5.7. olisi ehkä oiva hetki aloittaa Sanden virallinen kisaura Vöyriltä :)


tiistai 27. syyskuuta 2011

Lala & Nasta - tokoharkkaa & Hetan nlyharkka.

Eilen olitiin ensin kilpatokoharkoissa, jossa otin Lalan kanssa luoksetulon pysäytystä ... nyt alkoi lyhyemmällä matkalla tulemaan ennakointia ekaa kertaa.

Otettiin pidemmällä ja vot onnistuihan se ja hienosti. Otettiin nouto, joka tosi hieno, samoin kaukot.
Nastan kanssa harkattiin paikallamakuuta samaan aikaan kun Maria otti lyhyempiä piilopaikallamakuita Jambon kanssa ... siis ihan ensiksi kun joku lähti koululta ja ajoi autolla pois nousi Nasta seisomaan, joten kävin vain laittaas takasin maahan.
Sitten noin minuutin välein kävin palkkaamassa namilla sen maatessa, uusi "odota" -käsky vain ja sitten uudelleen. Tuon yhteispituudesksi tuli varmaan sellanen 3-4 minuuttia ja se mikä teki siitä super hyvän oli että Maria kävi välillä vapauttelees Jamboa, joka juoksi repulleen palkalle, niin Nasu se vain katseli päältä ja pysy maassa !!!!!!

Kun nuo harkat oli ohi tulivat Marja ja Heta paikalle. Otettiin Hetan kanssa näyttelyharkkaa, juoksemista ja seisottamista.
Lopuksi vielä otettiin Nastan kanssa 2,5 minuutin paikallamakuu, jossa ikäväksi ensimmäisellä kerralla palatessa tuo se nousi ylös, joten takas maahan vain ja kävin uudelleen hetken seisoos siellä 20 m pässä ja palasin takas, jolloin ok.... kunnon palkkaus ja hetki paussia. Kerran vielä otettiin uudelleen ja vot 2,5 min hyvä makuu ja kunnollinen paluu ja taas super palkkaus :)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Lala & Nasta - TOKO Kaustinen 25.9.2011

Eilen kävästiin Kaustisilla tokokokeissa ... hirmun matkan päässä oli rauhallinen, mutta niin liukas nurmikenttä. Koirakoita oli ilmottautunut tosipaljon ja suurin osa oli koiriamme isompia ja vähän jännitteitä tuli myös tuolla koirien kesken, mutta onneksi vain kehän ulkopuolella.

Lala oli koiristamme ensimmäisenä vuorossa, paikallaolo jätettiin taas tekemättä, mutta muutoin yritettiin taas parastamme ...

AVO3, 120p sij. 6/6 ilman paik.makuuta.
Seuraaminen (7,5) - vieläkään ei loksahtanut kohdalleen ... jossain keskellä suht.pitkää seuruuttamista Lala tarjosi taas seisomista + loppuosalla herpaantu, pahasti etäisyyttä ;(
liik.maa (10) - hyvä :)
luokse (5) - meni kyl pitkäksi, mut ekaa kertaa pysähty, siitä sivulle teki pyörähdyksen.
liik.seis (8) - annoin pienen kroppa avun, pysähty ja pysy käydessä takana :)
nouto (0).. pläää tarjos kapulaa tuomarille & liikkurille, annoin lisäkäskyjä
kaukot (8) - extra käskyt istumiseen
hyppy (10) - hyvä!
kok.vaik (10)

Nastan kanssa, alossa peräti 3 paikallamakuuryhmää (14 koirakkoa), me viimesessä.

ALO2, 144p sij. 12/14
Luoksepäästävyys (9) - nousi ylös, innokas.
Paikallamakuu (0) - lähti 5-10 sek ennen loppua kun toinen nousi vieressä sitä ennen.
Seuraaminen kiinni (9,5) - tosi kiva ja innokas, viimenen perusas pahasti vino.
Seuraaminen irti (10) - Jeee! näin upeeta ei ole tokaa seuruuta nähty Nastalla! Valitettavasti viimesessä perusasennossa äippä astu toisen tassulle - hyi :(
Liikkeestä maahan (10)
Luoksetulo (10) - super vauhdikas :)
Liikkeestä seisominen (8)
Hyppy (0) - ISO HÖH ! Nasta lähti hyppyyn ja hyppäs mutta ei jäänyt seisomaan vaan kierti esteen ja tuli luokseni :(
Kokonaisvaikutus (10)  :)
Kova harmitus jäi kun paikallamakuu meni pieleen ... mutta onneksi yksilöihin pitkä odotus, 10 koiraa ennen meitä, joten ehdin itse nollaantuun kunnolla.
Super, Super tyytyväinen Nastan jaksamiseen kokeessa !!!
Alla pari Nastan suoritusosiota... ensimmäisessä pätkässä molemmat seuraamiset ja sitten jäklimmäisessä liik.maahanmeno & luoksetulo :)



Kiitti Uffelle taas filmaamisesta :)

Lala koki pettymykseen palkintojen jaossa.. "ei leluja" ... olisi pitänyt olla parempi! Lohdutukseksi saatiin pienet pussit napuja.. hivenen hymyilytti ....
Lala (kohta 6v) sai Puppy napuja ja Nasta (kohta 10v) sai Junior napuja
no toki tytöt ovat vielä hyvin virkeitä tapauksia :)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Lala - Toko PM-joukkue Hopeaa 2011 !

Tänä vuonna on Lala saavuttanut tupla PM-joukkue Hopeaa .... agility & toko :o)
Alla WOFF´n TOKO PM-joukkue Jambo&Maria, Digi&Heli, Lala&Leila, Sammy&Sarah 

Tämä oli Lalan eka AVO koe ... huh kun jännitti, mun ääni heitteli niin että käskyt kuulosti oudoilta, mutta tehty on ja huomenna uudelleen :)

Paikallamakuu - ei otettu.
Seuruu (5), tosi lyhyt ja pikasesti käännöksiä ja pysähdyksiä + lyhyt juksuosuus ja melekin heti taas käännös ... Lala ihmetteli mitä tää on ja tarjosi viimesellä suoranpätkällä seisomisenkin. Myös alon aikana tapahtunut tappelu oli jättänyt jännitteitä kentälle, josta oli monelle haittaa ja tuo koirakoiden tila vaikutti Lalaan jo kehän ulkopuolella.
Liikkeestä maahan (10), tosi kiva ja hyvä :)
Luoksetulo (5), meni läpijuoksuksi ... ihan pieni vauhdin muutos Lalalla vain "seiso"-käskyn antaessani.
Liikkeestä seisominen (9), Lalan paras ikinä virallisissa :) Liikkeenohjaajan "käsky" sana lopussa aiheutti istumisen.
Nouto (8), liikkeenohjaaja oli aika kovaääninen, joten Lala säpsähti jos siinä "käsky" sanasta, mutta onneksi ei lähteny. Itse nouto upee, mutta toi kapulan istuen taakseni.
Hyppy (10), otettiin normaaliin tyyliin läheltä, hyppy, istuminen että takasin hyppy + perusasento nappiin :)
Kokonaisvaikutus (10), super kiva fiilis jäi vaikka mua jännitti ihan törkeesti :)
Tulos 133p, AVO3, sijoitus 4./5 - ilman paikallamakuuta, ei hassumpi.

Talven aikana yritetään saada piilopaikallamakuu toimimaan ... 2012 olisi sitten mahd. saada ykkösiä!

Tässä vielä kuva koko mitallijoukkueista 1.OCA, 2. WOFF, 3. VAS

perjantai 23. syyskuuta 2011

Nasta & Lala - tokoharkka

Eilen olisi ollut Caamoksen ja Fionan normi kausi tokoharkka, mutta kun viikonloppuna Lalalla on tiedossa parit kokeet ja Nastalla yhdet, niin pääsivät he mukaan.
Nastan kanssa otettiin paikallamakuuta kun mölli tokoissa lähti makuulta 1min40sek paikkeilla ... no nytkin piti 2 kertaa passittaa tyttö takaste makuulle, mutta sitten saatiin 2,5 min hyvä makuu vaikka ulkopuolella häiriö vain kokoajan kasvoi, joten jonkilaista toiveikkuutta voisi kisojen suhteenolla.
Lalan kanssa otettiin taas luoksetulon pysäytystä ... läheltä otettaessa vauhti hidas ja pysähtyminen hyvää, mutta kun pitkä matka, niin vauhti kova eikä siinä enään ehditä ragoida seiso käskyyn.
Sitten halusin ottaa vielä seisomista ... joka tökki sitten taas oikein kunnolla, tarjosi makuita tai hiipi perässä, pläää :(
Liikkeestä maahan taas meni tosi ok. Kaukojen kanssa hivenen liikkuria katseltiin ja kuunneltiin luonnon ja muiden koirakoiden ääniä, joten ainakin yksi istuminen tarvitsi tuplakäskyn. Alku häslinkig jälkeen myös viimesenä otettu hyppy onnistui hyvin.
No menee miten mene ... onhan nämä vasta ekat viralliset avo luokan kokeet Lalalle... mennään menttaliteetillä että mitä tulee harjoitella enemmän ja mikä toimii tositilanteessa.

torstai 22. syyskuuta 2011

Ruotsin matkoja kesälle suunnittelilla :)

Tässä on seuraava kesä alkanut kutkuttamaan jo ja meikä haluaisi kävästä Ruottin puolella niin näyttelyissä, agilityssä että miksi ei myös tokoissa :)

Näyttelyt (nat & kv) lukee jo skk.se sivuilla, mutta vielä ei erkkareista tietoa, kuten ei myöskään vielä selvyyttä milloin ja missä mahtaisi olla joko Uumajan tai Haaparannan liepeillä sopivia agility kisoja tai toko kokeita.

SE/Lääni näyttelyt: http://www.skk.se/utstallning/information-utstallningar/utstallning/?map=true
SE/Erkkarit: http://www.slk.nu/

Olisikohan jotain Tornio / Haaparanta Gräns-Raja Cupia tulossa ensi vuodelle?
SE agility / toko säännöt muuttumassa vuoen 2012 alusta. FI / SE agility säännöissä, kisalistoja yms.
Suomen agility säännöt:
http://www.agilityliitto.fi/wordpress/?page_id=7http%3A%2F%2Fwww.sbk.nu%2Fupload%2F04_Tavla%2FAgility%2FRegelrevidering2012%2FARGs+slutf%C3%B6rslag+med+bakgrund+och+motivering_20100211.pdf
Ruotsin, vanhat säännöt....! http://www.sbk.nu/upload/04_Tavla/Agility/agilityregler.pdf
Uusista säännöistä: http://www.sbk.nu/templates/Page____8615.aspx ja http://www.sbk.nu/upload/04_Tavla/Agility/Regelrevidering2012/Slimmad_sammanställning_okt-09.pdf
Esitys: http://www.sbk.nu/upload/04_Tavla/Agility/Regelrevidering2012/ARGs%20slutförslag%20med%20bakgrund%20och%20motivering_20100211.pdf
Uuuups heti eka kohta  ... juoksunartut voisivat osallistua :) En muuten tiennytkään että Norjassa & Tanskassa saa juoksunarut osallistua. Yhdistelmäestee ja pöytä pois?
Etsinnän alla vielä missä viralliset uudet säännöt 1.1.2012 alkaen.....
SE / agility kisoja: http://www.sbk.nu/templates/Page.aspx?id=8555
 kuten myös:  http://sbktavling.se/competitions
Lisenssistä?: http://www.sbk.nu/templates/Page.aspx?id=8933

Suomen Toko säännöt:
http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/81499B30-BC58-4A0A-A129-675561F39DE7/0/TOKO_saantovihko_2009.pdf

Ruotsin Lydnad regler, tulevat voimaan 31.12.2011:
http://www.sbk.nu/upload/04_Tavla/Lydnad/Regler/LydnadsreglerI-III07.pdf
SE / Toko kokeita: http://www.sbk.nu/templates/Page.aspx?id=7150

Tuossa oli paljon linkkejä ... pitänee jossain vaiheessa niitä ehtiä lukemaankin ;)

Sande - agiharkka

Eilen oltiin Sanden kanssa taas normi kausi agiharkoissa. Otettiin spesialina keinua, Sanden kanssa otettiin ihan ekaksi sitä pehmostimen kanssa yksittäisenä ja koira kytkettynä ... hyvin alkoi mennä, joten otettiin suora putki siihen eteen ... no eka meni liian lujaa ja keinu hivenen paukahti ja Sandelta jäi palkka maasta ottamatta. No toisella ja seuraavilla kerroilla meni jo putkenkin kanssa mainosti :)
Sitten tehtiin rata, jossa hyp-puomi-hyp-kääntä takasin puomin alla olevaan Uputkeen-keinu-Uputki-Uputki-hyp-pituus-kepit-tieukka kerto hyp-puomi(alla Uputki houkuttelemassa)-hyp. Olin kovin yllättynyt että meillä meni niinkin hyvin, rimat oli 55cm. Nyt on enään 2 kertaa normi harkkoja ja sitten edessä puolen vuoden talvipaussi. Keväällä sitten kun taas ulkona aloitetaan, niin katsotaan onko poika yhtään samalla tasolla ja jos on, niin sitten voidaan alkaa miettimään epiksiä ja ehkäpä jo virallisiakin :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Lala - extra agiharkka

Eilen oltiin Lalan kanssa vapailla paikoilla agiharkassa, jokainen sai rakentaa pätkiä, joita halusi treenata ja sitten käytiin jokainen piste/yhdistelmä läpi. Taas tuli hyvin esille että Lalaa tulee käskyttää eikä saa olla lepsu, myös hyppyihin pitää mennä mukaan aktiivisena.
Kivasti keskityttiin myös siihen että saataisiin niitä sekuntteja pois .. tiukemman kääntymis tekniikalla/hionnalla. Otettin puomi ja A kontaktia = hyvä, A:lta molemmin päin "tyrkky putken suut" vetotekniikalla sisään :) Keppeihin saatiin harkattua taas tuota väärän puolen lähettämistä "extra haamukeppi" ajattelun kautta ... jee alkaa toimia, toki lähetys ei vielä kovin kaukaa :)
Hypyllä tehtiin takaa kierto ja siihen uutena kunnon päällejuoksu, josta taivutus hyppyn .. jalat eteenpäin ... selvästi helpomaa - meikäläisellä ei niin suurta kaatumisriskiä :)
Uutena Lalan kanssa kokeiltiin myös "pakotettu" hypyn ohitus, jossa pussista tullessa hyppy jää koiran ja ohjaajan väliin, siihen pakkovalssi + jaakotus yhdistelmä, joka ekalla kerralla tehtynä oli jäykkä (palkkasin toki jaakotuksen jälkeen), mutta jo seuraavalla tuntui aika hyvältä ja Lala taipui juuri kuten oli ajateltu :)

Tässä tuo kiva viimenen pätkä:

Lalan kanssa kävästään vielä 2:lla vapaalla paikalla ennen kausi harkkojen loppumista.

Kaustisen aikataulu.

Kaustisen 25.9. TOKO kokeen aikataulu tuli. Kokeet alkavat klo 10 EVL (6 koiraa), VOI (3 koiraa) luokilla, sitten AVO klo 13:30 (6 koiraa) ja lopuksi ALO klo 15:00 (13 koiraa).

tiistai 20. syyskuuta 2011

Lala - tokoharkka

Eilen kävästiin tokoharkassa, otettiin luoksetulon pysäytystä ... osa huonommin, osa paremmin. Liikkeestä seiso, jossa kuten möllikokeessakin kääntyili ohituksen jälkeen, joten palkkailtiin mennessäni ohi + lisä seiso käsky. Kaukot, muutoin hyvin mutta yksi istuminen tarvitsi 2 käskyä. Palkkana oli tällä kertaa myös tuo uusi iso kissalelu ja vot oli Lalan mielestä ihana :)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Tulevat agi & toko?

Tuli taas katseltua hivenen kisakelenteria ... ja töytyi seruaavaa

AGI:
22.10. Kokkkola --  tokokouluttaja kurssin ensimminen osa --
5.11. Vöyri - maneesi -- heppahalli, ei käy meille --
26.11. Pietarsari, -- tokokouluttaja kurssin toinen osa --
11.12. Seinäjoki (ilm 23.11.) WallSport-areena - 3 rataa A,H,A (1&2-luokille)
4.12. Lapua -- maneesi --

TOKO:
24.9. Uusikarlepyy (jo ilm ok)
25.9. Kaustinen ( jo ilm ok)
9.10. Koivulahti (ilm 23.9.)
6.11. Mustasaari (ilm 23.10.)

Tässä ensi vuoden 2012 alustava toko lista:
http://www.koirasport.com/viewtopic.php?f=4&t=1115

Fiona (12.) & Caamos (4.) ja Heta (13.) Keppitreeni.

Eilen illalla oltiin vielä nuorison kanssa keppitreeneissä ja aivan upeesti meni kaikilla.
Fiona joka tuli taas mukaan juoksun jälkeen sai enemmänkin muistiin palauttavaa treeniä .. tarkemmin tuosta japsiblogin puolella.
Caamos joka oli nyt mukana neljättä kertaa alettiin sen kanssa pikku hiljaa kääntämään porttia ... saatiin jo tosi kivasti onnistuvaa suoritusta 8-2 asennon protista ja intoa riitti aivan hirmusesti :)
Tässä videopätkä innokkaasta pojasta:


Sande & Caamos - Seuraamiskurssi 18.9

Eilen osallistuttiin WOFF´n Seuraamiskurssille, jonka veti Anu Kippola.

Aloitettiin klo 10 teorialla ja sitten katsottiin koirakoiden kanssa tekniikkaharjoituksia .. tuon jälkeen ruokapaussi ja loppuosalla jokainen kävi hankkimassa koiralleen oikeaa tunnetilaa kentällä leikkien.

Caamos aloitti päivän tekniikkaharkat ja käytiinkin siinä sitten hyvin tarkasti eri perusjuttuja läpi. Caamoksen kanssahan ei olla oikeasti tehty vielä seuraamista. Hyvä kun sivulletuloa ollaan ehditty jonkin aikaa jo harjotella, siitä oli iso apu harjotuksissa.
- Ensin näytettiin miten Caamos tulee sivulle, Anu katsoi sen takapäänkäyttöä ja miten suora asento on.
- Otettiin vasempaan siirtymisiä .. aluksi pieniä, niin että joutui siirtymään ja sitten kunnon käännöksiäkin, kaikki nuo paikallaan, toki selvällä namikäsiavulla.
- Otettiin myös helpompaa mallia käännöksistä eli oikeaan käännöksiä, nekin paikallaan.
- Istumista sivulla, niin että namikäsi käväsi pikasesti ylhäällä, kehu "hyvä" ja namikäsi palasi takaisin palkkaamaan.
- Ohjaajan edessä seisten ympyröitä itsensä ympäri vasemaan ja oikeaan, tuo takajaloille oikeaa liikettä ja auttaa koiran havainnoimaan myös ne liikkeessä.
- Peruuttamista koira ohjaajan edessä, joka myös erityisesti takajalkojen käyttöä auttava.
Osasi pikku poika olla niin tomera ja innokkas harjoittelija :)
Muista pitää pieniä pausseja kertauksien välissä!

Tässä Caamoksen videopätkä (aika pitkä)

Sanden vuoron tulleessa kerroin meidän suurimmasta ongelmasta siitä että kun alan nostamaan imutuksesta kättäni ylemmäs alkaa poika seilata sivulla. Anu katsoi pari asiaa tehdessämme normi seurauttamistamme ja antoi neuvoksi opetella takajalkojen havainnoinnin, nyt menee eneimmäkseen etupäällä ja takajalat vain tulee perässä mukana.
- Tehtiin vasemmalle käännöksiä paikalla
- Peruttamisen koira ohjaajan edessä
- Hyvin hidasta "hiihtämistä" eteen päin, koira perusas namikädellä vetäen. Koira oikeastaan vain siirtää hitaasti melkeimpä vetäen peppua ohjaajan jalan mukana eteenpäin.
- Tehtiin pientä ympyrää, jossa erityisesti silloin kun näkee takajalkojen alkavan liikkua kunnolla kehuu & palkkaa.
- Otettiin myös ympyröitä itsensä ympäri vasemaan ja oikeaan, tuossa huomasi että toinen suunta oli selvästi ketterämpi kuin toinen, mutta molempia jatketaan, niin tulee tasapuolista työtä ja takajalkojen käyttö &havainnointi selvenee ;) 

Sanden videopätkät
Ensin normi esimerkki miten Sande lähtee seilaamaan
kun imutuksesta otetaan namikättä ylös.

ympyrät, vas ja oik käännökset paikalla,
perutus edessä ja "hiihtoseuruu"

peruutusta vielä edessä ja sisäkierros

Kiitos Bodil, kun filmasit harjoituksemme :)

Ruokkiksen jälkeen tehtiin aluksi erikseen tapahtuvaa mielentila treeniä leikkien koirien kanssa. Sande innostui niin flece rinkulasta, joka liitettynä hihnaan että myös namisaalistuksesta. Caamos taas halusi ihan omia lampaannahasta tehdyn Sheepy Tug´n ... nyt pitääkin hankkia pari samallasita lisää, jolloin voidaan tehdä vaihtaria :)Pitäneekin vielä etsiä vielä se toinen, aiemmin Lalan kovin suosima Ram Tuffy lelu.
Alla vas Sheepy Tug oik Ram Tuffy,
molemmat hankittu parisen vuotta sitten agi.fi kaupasta.
Valitettavasti ensimmäistä ei näyttänyt enään olevan valikoimassa :(
Ehkä mysö tämä Sheepy Bar voisi olla sopiva?

Löysin että PetenKoiratarvike myy Sheepy Tug :)  Nyt on tilattu 2 kpl :)
 
 

Nasta & Lala mukana Kaustisilla :)

Tuli varmistus että mahduttiinkin mukaan Kaustisten TOKO kokeisiin 25.9. :o)
Järjestävä yhdistys - Kaustisenseudun koiraharrastajat: http://kakory.com/kokeet.html

agilityn PM-joukkue tulokset

Alla Medi PM-joukkueiden mitallisit:


Linkki kaikkiin tuloksiin: http://jkf-agility.com/?p=1388&lang=fi

lauantai 17. syyskuuta 2011

Lala LAGUn agikisoissa A: 5 + B: 2,20 & palkinnoilla :)

Lala Seinäjoen agikisosa Ritva Herralan radoilla:
A-rata tulos 5 (-3,01, yksi rima tippu) sija 6/11
B-rata tulos 2,20 (+2,20, ei ratavirheitä) sija 2/12
Tyytyväisiä ollaan sentään kaksi kertaa parannettua taas 2-luokan parasta tulostamme :)

Kaikki tulokset 17.9. A & B radoilta http://www.lagu.fi/ 
Alla Lalan suloiset palkinnot B-radalta :)

MölliToko - Fenni Mölli1, 163p, Nasta ALO3, 128,5p ja Lala 142p, AVO2

Eilen illalla oltiin Mölli TOKO kokeissa Vöyrillä WOFF´n kentällä.

Aloitettiin mölli luokalla, jossa 5 koirakkoa. Fenni oli hyvin vilkkaalla päällä ja ikäväksi paikallamakuu meni ekan kerran plörinäksi kun yksi koira lähti helssaan kaikkia, jotku nousi kuten Fenni ja oli heti valmis leikkimään :(  No onneksi hetki kun rauhoteltiin niin voitiin kokeilla uudelleen ja hyvin meni, ainut juttu oli että maahan käskyjä tarvittiin kaksi. Seuraamisessa juoksu osuus innosti liikaa ja jouduin antaan lisäkäskyä.
Toinen konnon kommellus tapahtu liik.maahan aikana kun lähdettyämme jo liikkeelle lintu kävi pöristelemässä siinä meidän edessä ja Fennihän se meinasi lähteä pyydystään sitä ... onneksi kovalla seuraa käskyllä sain Fennin takasin ja liike voi jatkua.
Tässä Fennin pisteet:
Luoksepäästävyys 9*1 = 9
Paikallamakaaminen 9*4 = 36
Seruraaminen kytkettynä 9*4 = 36
Maahanmeno 6,5*2 = 13 - lintuhäiriö
Luoksetulo 10*4 = 40
Seisominen 0*2 = 0  - liikku perässä vaikka 2 käskyä :(
Estehyppy 10*2 = 20
Kokonaisvaikutus 9*1 = 9
Yht. 163p 1-palkinto, sija 4/5

Sitten oli Nastan vuoro. Pitää ottaa pidempiä paikallamakuita ... ainakin 3 min koska nyt muutoin hyvin rauhallisesti, mutta lähti ajasssa 1:40 ohjaajia kohde :I
Tässä Nastan pisteet:
Luoksepäästävyys 8,5*1 = 8,5
Paikallamakaaminen 0*3 = 0 - lähti ohjaajia kohti kun aikaa mennyt 1:40 min
Seruraaminen kytkettynä 9*2 = 18
Seuraaminen taluttimetta 8*4 = 32
Maahanmeno 8,5*2 = 17 - seuruussa löysyyttä kohde tuomaria/liikkuria, palasi itse.
Luoksetulo 10*3 = 30
Seisominen 0*2 = 0 - liikku perässä vaikka 2 käskyä :I
Estehyppy 7*2 = 14
Kokonaisvaikutus 9*1 = 9
Yht. 128,5p 3-palkinto, sija 3/3

Viimesenä oli sitten avoin luokka, jossa oltiin Lalan kanssa .. ekaa kertaa tänä vuonna, viime vuonna kokeiltiin kerran (silloin 130,5p AVO3). Lala oli oma itsensä, vilkas ja yhteistyöhaluinen :)
Paikallamakuu jätettiin suosilla pois kun ei vielä saatu harjoteltua ohjaajan piilossaoloa.
Tässä Lalan pistet:
Paikallamakaaminen 0*3 = 0 - ei osallistuttu
Seuraaminen taluttimetta 9*2 = 18  - oli kyllä hienoa :)
Maahanmeno 10*2 = 20
Luoksetulo 5*3 = 15 - läpijuoksu.. heiman vähensi käskyn jälkeen vauhtia
Seisominen 8*2 = 16 - pysähdys hivenen epäselvä miten meni, käänyt käydessäni takana :I
Noutaminen 10*2 = 20 - vauhdikas ja hyvä palautus :)
Kauko-ohjaus 9*3 =27 - otti häiriö ulkopuolella leikkivästä koirasta
Estehyppy 8*2 = 16 - kolahti palatessa
Kokonaisvaikutus 10*1 = 10
Yht. 142p 2-palkinto, sija 2/2

perjantai 16. syyskuuta 2011

Lala & Fenni - tokoharkkaa intona :)

Eilen oli normi jatkoryhmän harkka ja kun Lala menossa 24.9 kokeisiin otin sen Sanden paikalle ja hyvä niin. Flikka oli kovin intona, otettiin ensin hyppy ja sen jälkeen luoksetulon pysäytystä .. eka kerta tuli läpijuoksu, tokalla pysähty myöhään, kolmas otetttiin lyhyellä ja toimi, sitten vielä neljäs hivenen pidemmällä toimi myös hyvin. Harmittaa kun pysähtyminen on alkanut valumaan ... onkohan kyse palkan heikkoudesta, nyt käytetty lelua, kun aiemmin ruualla, joten vielä ennen kokeita pitääkin ottaa ruoka tuohon takaisin. Sitten otettiin kaukot .. superia! ja vielä lopuksi hyppyä pari kertaa, ekalla käsiapu ja toisella ilman ... superia!

Fennin kanssa otettiin luoksepäästävyys ... otti "tuomarin" aluksi hyvin mutta sitten rapsutellessa into kasvoi ja kohta oli kaksin kerroin siinä kyhnäämässä ... :(
Seurautettin myös jossa taas häiriötekijöinä ulkopuolella olevat koirat (ihan hyvä että häiriö oli niin saa harkata senkin alaisena ja huomaa että se häiritsee) muute seuruu oli aika tiivistä ja Fenni super intona. Liik.maahan meni superisti toki hivenen autoin hidastamalla(melkein pysähtymällä) vauhtiani. Luoksetulo häiriöstä huolimatta superi into pinko pommppien luokseni viereen ... ei voi kuin hymyillä ... tai melkein ääneen nauraa :)
Viimeseksi otettiin hyppy, jossa tuli seisomaan ohi esteen ... pistettiin siiveke, jonka jälkeen tosi hyvä.

Tänä iltana on Woff´lla mölli tokot, johon olen etukäteen jo ilmottanut Nastan ja Lalan :)

torstai 15. syyskuuta 2011

Lala - agiharkka

Eilen oltiin Lalan kanssa Sanden agipaikalla, kun lauantaina on pari kisarataa tiedossa.
Harkka meni tosi kivasti, niin putkeen lähetykset vauhdikkaasti että hypyt hakematta/tiputtamatta, kontakteilla (puomi&A) palkkailin, kun varsinkin tuo A on alkanut oleen vähän siinä rajoilla.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Nasta & Lala Kaustisten Toko 25.9.

Nyt lähti ilmot Kaustisten tokoihin. Nasta pääsee kokeileen ekoihin kokeisiin tänä vuonna. Vhän alkustarttia otetaan tämän viikon perjantaina kun osallistutaan Vöryillä WOFF´n möllitokoihin - Nastan kanssa alokkaaseen ja Lalan kanssa avoimeen.

==> Plää .. postia tuli, ollaan varapaikoilla 4 ja 5 .... joten toiveikkaana odotellaan.

--> päivitys 19.9. >> Paikkamme kokeeseen vahvistui, odotamme innolla :o)

tiistai 13. syyskuuta 2011

Lala - 17.9 agikisat Seinäjoella.

Nyt oli tullut jo kisakirje nettiin: http://www.lagu.fi/
Myöhemmin pitää sitten vielä käydä printtaamassa lähtölistat.
Kisanumeromme on 75 ja Medi2-luokassa yht. 10 koriakkoa.
Rataantutustumiset:
Klo 13.25 medi2 A    
Klo 15.10 medi2 B

Sani, Care Bears Fun Crispy Candy ROP-pentu Porvoossa!

Hienosti jo toisessa pentuluokan näyttelyssään Sani ROP-pentu, Onnea!
http://vauhtinallen.blogspot.com/2011/09/sani-rop-pentu-porvoon-nayttelyssa-o.html

maanantai 12. syyskuuta 2011

Caamos (3.) & Heta (12.) keppitreenit

Eilen oli taas vuoro keppitreenien ja oli oikein super onnistunut sellainen :)
Caamos on nyt ymmärätnyt jutun jujun ja oli hyvin innokas tarjoamaan läpimenoja ja myös minun sijainti niin etäisyys että sektori sai vaihtelua jo kunnolla!
Tässä muutama Marjan ottama kuva Caamoksen treenistä



Tässä videot Caamoksen 3. keppiharkasta
osa 1
ja osa 2, jossa paikkani sai enemmän vaihtelua niin etäisyyttä että eri sektorilla.
http://www.youtube.com/watch?v=5fm44CAdKUA

Hetan treeni oli suoraan sanoakseni huikean hyvä ... kokeiltiin eri ohjauspaikkoja & ohajaajan vinkkeleitä ... melkeimpä kaikki onnistui, SUPERIA ! 
Alla Marjan ottama kuva Hetan suorituksesta
ja sitten piti lopuksi vähän leikkiä :) 

Hetan treenivideot..... osa1
osa2
osa3
Ja super hauskaa oli :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Lalalle HOPEAA agilityn WOFF Medi PM-joukkueen kanssa!

Eilen kävästiin Pietarsaaressa agilityn PM-kisoissa, jossa selvitettiin niin 3-luokkien PM että alueen yhdistyksein PM-joukkueet. Hienosti viime vuodesta parannettiin sijoitustamme ja tänä vuonna olimme HOPEALLA !

Tässä WOFF Medi joukkueemme:
Mila & Matti
Spike & Kim
Lala & Leila
Doni & Tomas

Alla Medi PM-joukkueiden mitallikolmikko:

Alla muutama kuva joukkueestamme palkintojen jaosta, kiitos Liisi kuvista!
yllä & alla Agilityn HOPEA PM-joukkue: Lala, Doni, Spike ja Mila ohjaajineen

Ja Lala hopeisen pystin kanssa :)

Lalan ratamme oli ihan kiva, päästiin alle ihanneajan :)
Suoritusaikamme 48,77 kun ihanneaika oli 49, joten tiukille meni.
Valitettavasti ratavirheitä tuli yksi puomia ennen ollut rima tipahti, joten tulos 5.
Pirre filmasi joukkueemme suoritukset ja tässä video Lalan radasta, Kiitti Pirre :)
Tuloksia ei ole vielä nettiin ilmestynyt, mutta varemaan tänne tulossa:

Otettiin vielä yksilöratakin, mutta Lala valitsi väärän putkenpään ... tulos HYL :(
Hyllytyksen jälkeen ei sitten ohjaajakaan ollut enään mitenkään skarppina ... no onneksi tuossakin radassa oli pari positiivista kohtaa ... mutka hyppyjen 4-5 kautta kepeille, joka meni ihan kivasti ja sitten ennen puomia olleet hyp-takaahyp-hyp meni myös ok. Vauhti oli hidasta .. meikä käveli ja välillä seisahti peräti odottamaan :(
Tässä vielä Pirren kuvaama Lalan yksilörata:

perjantai 9. syyskuuta 2011

Lalan tokoharkkaa illalla ja huomenna agikisat.

Tänään kävästään Lalan kanssa vielä kilparyhmän tokoharkassa ... otetaan varmaan taas luoksetuloa, noutoa ja hyppyä, joita pitäisi saada hiottua parin viikon päästä oleviin kokeisiin. Ollaan nyt sitten Lalan kanssa myös Tokon Woff´n PM-joukkueessa, jotka kisataan 24.9. että huomenna kisattavissa Agilityn Woff´n Medi PM-joukkueessa.
Huomenna kisataan myös yksi yksilöratakin ... kivaa :)

Tässä kisakirje ja lähtölistat:
http://jkf-agility.com/wp-content/uploads/2011/09/Kisakirje_100911_Pietarsaari_Piirim.pdf
http://jkf-agility.com/wp-content/uploads/2011/09/JKF_Lahtolista_1009111.pdf
Meidän kisapäivä alkaa Medi joukkueilla klo 14:15 ja sitten tuo yksilökisa on klo 16:35.

Nasta & Caamos - tokoharkka

Eilen oli alkeisryhmän toko harkat, mutta kun Fionalla on vielä juoksu pääsi Nasta sen paikalle. Ja kun paikalla oli vain 3 koirakkoa, niin otetiin sen kanssa koko alo läpi ...
Aluksi oli hivenen liikaa intoa, joten hösötti hivenen luoksepäästävyydessä, mutta tosi hyvin meni ja pysy peppu maassa  :) Paikallamakuun alussa kun olin käskyttänyt maahan eikä jättöä tullutkaan heti pomppas muori uudelleen ylös, joten toinen käsky ja jättö. Koko aika meni upeesti ja rauhallisesti, paluu koiran luo ja perusasentoon nousu myös :)
Seuraamiset kiinni meni vähän vaisummin (pää enemmän alhaalla) kuin irti (jossa katsekontakti säilyi paremmin), joka on uutta ja minulle hämmentävää. Perusasennot vioja kuten ennenkin, joten ei vaivata päätä niillä.
Liikkeestä maahan meni upeesti koko liike alusta loppuun, kuten myös luoksetulo (peräti aika suora perusasentokin). Liikkeestä seiso ei itse seisominen meinannut tulla ollenkaan .. kaksi kunnon käsky+KM ennekö pysähty :( Hyppy oli myös ongelmallinen, joten sitä otettiin vähän enemmän ja loppujen lopuksi lähti itse hyppään mutta kamalia ongelmia toisellapuolella ... tarjosi maahan ja tarjosi istumaan :(
Caamoksen kanssa tuttuja juttuja; sivulletuloja, luoksetuloa ja hyppyä, joita otettiin kahdessa erässä ja tokassa oli tosi kivasti jo ehtinyt rauhottua ja sivulletulossakin ehti peräti pitää pepun maassa hetken pidempään :)
Kaksi harkkakertaa on vielä tällä kaudella jäljellä.

torstai 8. syyskuuta 2011

Sande - agiharkka

Eilen oli taas Sanden normi jatkoryhmän harkat ja täytyy tyytyväisenä sanoa, että tää alkaa tuntumaan kovin mukavalta ... halua riittää ja koiraa kuuntelee ohjausta  ... kunhan ohjaaja vain ohjaa ajoissa ja selkeästi! Nyt suoritetaan 55 cm hypyt kivasti niin edestä tullessa kuin esim takaakierroissa. Hivenen tosiaan itselläni on ollut tutuman hakemista maxi koiran ohjaamiseen, se kun tarvii (ainakin minun) tilaa erillä lailla kuin medi koira.
Tälle syksylle on vielä 4 harkkaa ja sen jälkeen alkaa talvitaukomme. Olenkin miettinyt että jos talvitauon jälkeen into ja taito ovat jota kuinkin tallessa, niin sitten voitaisiin harkita epiksiin ja ehkä joihinkin virallisiin osallistumista ... tällä hetkellä mieleni on aika rauhallinen noiden 55 cm hyppyjen suhteen ... joita suurin osa mölli tai 1-luokan rimakorkeuksista on :)
Tässä eiliset harkkaradat - rata1

Rata2 

tiistai 6. syyskuuta 2011

Sande - agiharkka

Eilen oltiin vapaalla paikalla agiharkassa. Ensin mentiin hyppyrata, joka oli ollut epiksissä 4.9. ja sitten normi agirata... nähtävästi sekin epiksistä :)
Ekalla radalla eka suoritus meni ihan kivasti, niin putkien kuin hyppyjenkin kanssa. jostain syystä toisella suorituksella Sande oli aika kovasti kiinni kädessäni ... ei normaalia, tuo toi ongelmaksi putkiin irtaantumisen ja joidenkin hyppyjen suorituksen.
Agiradalla tuli vähän omaa söhellystä kun ei rata ollut selvänä päässä ja Sande valitsti keinun keppien tilalta, joten siinä piti äkkiää karjasta "keinu", "ota", jotta koira ehtisi edes vähän havahtua että tosiaan hän oli mennyt keinulle. No vähän pamahtaen Sande keinun suoritti ja katto sitten taakseen ai se oli tollanen ... no ei auttanut kuin ottaa se uudelleen siinä vieressä ja hyvinhän se meni ...hidasti itse keinahdusta ja jäi palkalle .... eka irti suoritettu keinu :) Loppusuora tuolla radalla oli aikamoinen suora putki, rengas, hyp, hyp, hyp ja hyp .... viimeselle esteelle en enään ehtinyt mukaan ja Sande veti linjalta puoleeni, joten kielto tuli viimesellä esteellä, mutta muutoin ihan hyvä.
Seuraava agiharkka on sitten taas keskiviikkona.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Lalan kanssa LAGU:n kisoihin.

Juuri lähti ilmot Seinäjoen sekä A että B radoille ilmot :) Kisat pidetään 17.9.2011.

Caamos (2.) & Heta (11.) keppitreenit

Viime viikolla 1.9. oli Caamoksen (2.) ja Hetan (11.) keppitreeni
Caamos oli ylitse vilkas kun mentiin ekaa kertaa kentälle ja teki ns sujauksia sinne tänne oikeastaan havainnoimatta mitä oikeasti pitäisi tehdä. Pikku hiljaa harjoittelukertojen myötä pojan hoksottimet alkoi herätä ja miettikin vähän mitä pitäisi tehdä.


Hetan kanssa haettiin kulmia ja olikohan viimeisellä kerralla porit oli jo 7-1 asennossa, joista eka väli tuotti välillä vaikeuksia. Muutoin sisään menot oli super upeita sain peräti välillä olla taaimmaisen portin ensimmäisen kepin kohdalla ja Heta menee upeesti sisään!
Ehkä myös tähän tulossa videopätkiä.... nähtävästi useampikin kerta oli linkittämättä :)

1.9. - kolme porttia:
http://www.youtube.com/watch?v=hCkFyq5tlIE

28.8. - kolme porttia, pari pätkää + pikku helupi :)
http://www.youtube.com/watch?v=FvfHzRAt5as
http://www.youtube.com/watch?v=sMVLF-n0_sY

12.8. - kolme pätkää:
http://www.youtube.com/watch?v=_c229xzQqPk
http://www.youtube.com/watch?v=_MY_CCZHhq4
http://www.youtube.com/watch?v=5BnhGDo4--M

Sani Vantaalla :)


Sani, Care Bears Fun Crispy Candy starttasi viikonloppuna näyttelyuransa
ja hienosti myös Sani oli veljensä tapaan ROP-pentu. Onnea!


Cosmos, Sande & Saga Kauhajoen näyttelyssä :)

Lauantaina kun näyttelyaamuna kävin Sanden ja Cosmoksen kanssa kävelees ja laitoin Sanden hetkeksi siihen koivun luo liinassa, niin ei kauaa mennyt kun Sande huitoi etutassuillaa päänsä ympäri hädissään ... kiirehdin sen luo ja huomasin heti että hirvikärpäset oli sen kimpussa.. siirryttiin sivummalle ja aloin listiä ötököitä ... osa oli jo tunkeutunut aika syvällekkin karvan sisälle ... kolmisen ötökkää listin ja lopuksi tsekkasin koko koiran läpi. Onneksi muita ei enään löytynyt mistään... no ei mennyt kauaa kun Sande alkoi keventää toista takajalkaansa ja pahemmaksi vain kävi, nyt se jo nosti sen ilmaan kun pysähtyi :( Tutkin joka paikasta eikä mitään näkynyt ... sitten kävin tarkistamassa koivun alta olisiko siellä näkyvissä syytä moiseen ja olihan siellä. Koivun viereisen luumupuun juurella oli maassa reikä josta tuli maa-ampiaisia pörräämään, potkin maata päälle ja peitin vielä soralla. Sitten liotin Sanden tassua kylmässä vedessä, joka näytti auttavan. Sitten olikin jo aika laittaa koissut autoon ja suunnata Kauhajoelle näyttelyihin. Onneksi näyttelyn aikana Sandella ei enään ilmennyt ontumista ja muuten näytti olevan ok. Itse näyttely meni tosi kivasti ... noin puolen vuoden tauon jälkeen ....Cosmos pikkunen oli ensimmäisessä näyttelyssään ROP-pentu ja Sande ROP ja Saga VSP ja sai 6. sertin tullen valioksi :) Kotimatkalla pysähdyttiin olikohan se Sampon Halpa-Halliin josta löytyikin kivasti niin hyväskää että hyödyllistä niin koirille kuin itsellemme :)


3.9.2011 Kauhajoen tulokset kuvien ja arvostelujen kera,
tuomarina toimi Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. 
 Cosmos, Care Bears Fun Captain Cosmos
==> Pek 1, KP, ROP-pentu
Arvostelu:
Oikealinjainen, hyväluustoinen pentu. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvät pienet korvat. Tummat silmät. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä rungon syvyys ja muoto. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu ryhdikkäästi. 
 
Sande, FI MVA Care Bears Moon Shadow
==> Val ERI 1, PU1, ROP
Arvostelu:
Erinomaiset mittasuhteet, hyvä koko. Hyvä luusto. Hyvä pää, kaunis ilme. Vahva kuono. Erinomainen ylälinja ja rungon syvyys. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Liikkuu rydikkäästi. Hyvä karvanlaatu.
 
Saga, BALTJV-09 Care Beras Moon Saga
==> Avo ERI 1, PN1, SERT, FI MVA, VSP
  Arvostelu:
Hyvänkokoinen, oikealinjainen narttu, selvä sukupuolileima. Hyvät mittasuhteet. Vahva luusto. Kaunispiirteinen pää, tummat silmät, pienet korvat. Rodunomainen ylälinja. Hyvä rungon syvyys. Hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä karvanlaatu.

Sande & Fenni tokoharkka

Viime torstaina oli normi tokon jatkoryhmän harkat.
Fennin kanssa otettiin seisomista (takapalkalla), luoksetulo ja hyppy.
Sanden kanssa otettiin liik.seisomista (nyt meni tosi hyvin ilman pahaa ennakointia), luoksetulo, hyppyä (johon kokeiltiin seisomista esteen takana.. sekotti kyllä sitten itse hyppyynlähtöä, jota otettiin lisää).

torstai 1. syyskuuta 2011

Sande - agiharkka

Eilen 31.8. oli Sanden normi harkaryhmän vuoro.
Ilokseni kun olin jo etukäteen päättänyt että tällä kertaa panostan keppeihin, niin Åsakin sanoi ajatelleensa niin, joten ensimmäisessä harjoituksessa oli pääosassa kepit :)
Samalla halusin kokeilla paria hyppyä 60 cm, mutta valitettavasti heti ekalla yrittämällä ne tippu molemmat :( Joten turhaan Sandea lisää stressaamaan ja laskettiin nekin 55 cm, jossa suurin osa taas meni hyvin :) Välillä tuo ennen keppejä ollut rima tippu ja heti seuraukssena minuun vaikutus kun olin viemässä keppeihin :(
No itse kepit meni pariin otteeseen super super hyvin ... paremmin kuin koskaan aiemmin! Jeee! :) Nuo kaksi parasta suoritusta meni juuri niin kuin halusin, ohjaus sisään oikealla kädellä ja sitten vasemmalla keppirivin vieressä melkein suoraviivasena tukena vieden + äänellä tsempaten. Joten nyt tiedän että poika ajatuksen kyllä on sisäistänyt, mutta varmuutta pitää vain hakea vielä paljon! Hiha pois tieltä niin nään koiran, jotten lähde hosumaan ja vedä koiraa pois. No ikäväksi ohjaaja kun ei voinut tuohon tyytyä vaan piti yrittää vielä uudelleen ... ja sitten taas jo hätäilin tai olin liian lähellä sisäänmenoa, niin se epäonnistu ... no kun sitten taas onnistuttiin oli ehdottomasti tauon paikka!
Sen verran jäi kaiveleen että vielä ennen seuraavaa rataa kävin ottamassa pelkät kepit pariin kertaan, ekassa niistä tuli taas tuo normi vähän puolivälin jälkeen ilmenevä virhe, mutta toisen kerran vedin kokonaan oikealla kädellä ja saatiin hyvä suoritus.
Rata1

Rata2



kakkos radalla keksityttiin puomiin (ihanat kontaktit namialustalla joka kerta) ja tosi tiiviisti laitetuissa hypyissä takaavientiin (hyppy7), pariin onnistuneeseen kääntöön (hypyt 8 & 9), päässä oli vielä putki. Tuossa meille ongelmia tuotti nuo hypyt ja siihen oman ohjauksen ajoittaminen, no viimeksi saatiin super hieno suoritus, johon olin enemmän kuin tyytyväinen :)

Seuraava agiharkka on Sandella maanantaina vapailla paikoilla... mitähän sitten harkataan!