lauantai 30. huhtikuuta 2011

Pojille oma huone ja muutama uusi lelu.

Nyt ovat pojat siirtyneet eteisen viereishuoneeseen portin taakse. Siellä on entistä enemmän tilaa temmeltää ilman vaaratilanteita. Muutama uusi lelukin on taas löydetty: harmaa röhkivä possu ja aito eläimen karva, joka oli poikien mielestä ihana (alempana tuosta myös videopätkä). Pojat käyvät nyt myös päivisin jo tutuilla peltokävelyillä mutta myös ne myös saavat leikkiä ja temmeltää isossa aitauksessa Fenni-äidin seurassa valvotuna silmän alla, tuo siksi kun verkonreikä on vielä sen verran iso että siitä saa pään pihalle, mutta kuitenkin sen verran pieni että siihen voi jäädä jumiin. Varmuus on myös petolintujen varalta, pienempiä haukkalinnun tyylisiä "lennokkeja" alueella on ainakin näkynyt, joten paras olla varuillaan.
Fiona vuorostaan käy kylässä Lalan luona leikkimässä ... välillä parin vauhti alkaa olla vain liiankin lujaa.

 Pojat tuntuvat viihtyvän ... sain nukkua kahdeksaan neljän sijasta :)


perjantai 29. huhtikuuta 2011

Ekat tokoharkat kesäkaudelle - Sere & Sande

Torstaina koitti ensimmäiset jatkoryhmän tokoharkat kentällä, ryhmässä sekä Sere että Sande.
Aloitettiin Seren kanssa, otettiin hyppyä, luoksetuloa, paikallamakuuta (puoli minuuttia), liikkeestä maahanmeno ja lopuksi sivulletuloja. Vaikein oli hyppy, jossa pari kertaa Sere pääsi ohittaen esteen palkalle, mutta onneksi lopuksi saatiin onnistuneitakin ottoja.
Sanden kanssa (joko oli odottanut autossa) otettiin hyppyä (tosi innokas), takapalkalla seisomista, istuten odottamista. Sitten otettiin myös seuraamista takapalkalla (uusi idea) mutta jotenkin emme saaneet kunnon onnistuneita suorituksia alle, joten se jätti niin Sanden kuin minutkin hivenen hämilleen että miten tuo nyt pitäisi mennä, kokeiltiin myös etupalkkana, mutta se ainakin sekotii kaiken, joten pitää miettiä miten tuon saisi avuksi seuraamisharjoitteluun - nythän kun olen palkannut kädestä vetää se koiran vinoon ja liian fixoituneesksi käteeni.
Parin viikon päästä taas uudelleen!

Poikien rokotus.

Torstaina kävästiin poikien kanssa rokotuksilla ja samalla vielä kuunneltiin sydämmet ja kokeiltiin kivekset.
Kaikki oli kunnossa ja pojat käyttäytyivät hillitysti pöydällä, no Cosmos siinä haukahti pari kertaa mutta muutoin rokotus ei tuntunut mitenkään ja homma helposti ohi.
Fiona oli myös mukana ja tykkäsi Kirsistä niin että halusi vain leikitellä ja kävi siihen sitten selälleen pöydälle kun Krisin sen kanssa hivenen leikitteli :) Päätettiin myös odotella vain sen yhden yläkulmurin kanssa, joka hivenen heiluu eikä tule enään vaikuttamaan ns. purentaan kun alakulmurit ovat tulleet hyvin paikoilleen.
Nasta oli myös mukana kun yksi sen talipateista oli haitannut, saatiin antibiottikuuri ja päätettiin poistaa molemmat patit perjantaina 6.5. niin päästään niistä eroon kun kuuma kesä taas tulossa ja varmasti tuottaisi ongelmia niiden kanssa.

Ekat agiharkat kesäkaudelle - Sande

Keskiviikkona oli kauden ensimmäiset agility harjoitukset ryhmässä jossa harkkaan Sanden ja Seren kanssa vuoroviikoin. Kovasti jännitti miten poika muistaa mitään kun edellisistä hajoituksista oli kulunut jo puoli vuotta.
Ihan aluksi otettiin muutamia lähtöharjoituksia, jotka toimi todella hyvin :)
Sitten otettiin eka rata (piirrustus tulossa myöhemmin), jossa oli kolmannella esteellä ohjausharjoituksena niisto, juttu oli hyvin päässäni mitä siinä pitää tehdä, mutta muutamaan kertaan Sande tiputti juuri tuon riman, mutta sitten alkoi tomimaan ja ainakin se tuntui tosi hyvältä :)
Puomi oli myös sellanen jota itse jännitin kovasti, mutta hienosti Sande sen suoritti - välillä vähän liikaakin hakeutui aina puomille kun siitä olisi pitänyt mennä ohi.
Vaikein kohta oli puomin jälkeen tullut takaa kierrettävä / hypättävä este, jossa itse hätiköin ja siksi tuli useampi kielto ... mutta kun jaksoin olla rauhallinen niin kyllä sekin onnistui.
Jostakin putkesta tuli kielto kun oletin että koira sen ottaa ja lähdin liikkeelle toiseen suuntaan liian aikasin ja vedin siten koiran pois suorituksesta.
Kovasti yritin olla rauhallinen ja selvä ohjauksessani, mutta sitten toisella radalla tulikin tökki kun kentän toisessa päässä oli kelpie uros harjoittelemassa A:ta ja siitähän Sande lähti puomin jälkeen suoraan sinne, korvat hävisi - ei auttanut huutaa EI !. Niin loppu leikki lyhyeen kun Sande laittoin etutassunsa toisen uroksen selänpäälle - kaulapannasta kiinni ja harkkamme loppu siihen.... mielenkiintoista katsoa miten poika jaksaa käyttäytyä parin viikon päästä .. no toivotaan myös ettei silloin olisi ylimääräisiä häiriötekijöitäkään, mutta niihin kun ei voi itse kovin paljoa vaikuttaa.
Toinen ongelma johon törmättii on se että pikkuhiljaa pitäisi Sande saamaan hyppimään maxi esteitä, joten aluksi kokeiltiin 50cm ja jonkun hyppäsi ja jonkun meni alta, joten laskettiin 45cm joka toimi hyvin, sitten jokunen taas oli 50cm joka norm suora jutuissa meni paremmin mutta jos tarvitaan tarkkuutta / kääntymistä ei Sande suostunut hyppäämään ... tästä tuleekin meille kunnon haaste ja jos siinä ei onnistuta jäämme epiksiin, koska joka tapauksessa laji on Sanden mielestä todella hauka ja muuten intoa pojalla riittää.

Muutama kuva Sandesta odottaessaan vuoroaan.


maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pojat 12 vko

"Pelle" / "Clowni" Care Bears Fun Clever Clown

Caamos ja Cosmos

"Cosmos" Care Bears Fun Captain Cosmos

"Caamos" Care Bears Fun Cool Caamos

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Peltolenkki ja pientä puuhastelua.

Tänään kävästiin yhdessä Uffen kanssa peltolenkillä, mukana oli
pojat - Caamos, Cosmos & Pelle - ikää 12 vko ja Fiona - ikää 5,5 kk.
Lämpöä päivällä oli siin +18 astetta ... joka tuntui paljolta näin talven jälkeen.






Tuon jälkeen on kuokittu hivenen kukkapenkkiä, karsittu punaherukka puskaa ja otettu pyörä talviteloilta ja pistetty käyttökuntoon.  Harjoitteltiin jo vähän omassa pihassa pyöräilyä Fionan kanssa, tyttö istuen edessä korissa, niin tomeraa että :)

Simo & Merja freestylen SM-9, Onnittelut!

Simo ja Merja kävivät ensikertaa Koiratanssin, freestylen Suomen Mestaruus mittelöissä.
Parin sijoitus SM-9, osanottajia 15.
Onnittelut!

Pelle pallon pyörittäjä.

Komea Simo & Kaunis Sani :)

"Simo" FIN MVA, PMJV-05, V-07 Care Bears Sun Rise
kaunis keväinen kuva Simosta, kuva: Merja Valkkonen

"Sani" Care Bears Fun Crispy Candy
ihana pirteä typykkä :) kuva: Merja Valkonen

Ida ROP & ROP-vet Lappeenrannassa, Onnittelut!

Maritta ilmotteli että Ida (Care Bears Star Light) oli käynyt kauneusmittelöissä
Lappeenrannassa tosi hienoin tuloksin. Onnitteluja!

Chaplinin ja Sanin uusia seikkailuja :)

Chaplinin ihania uusia kuvia ja viedopätkä:
http://rlk-charliechaplin.blogspot.com/2011/04/rannalla-uusi-lelu.html

Sanin viikonloppuvierailu, uusia kuvia:
http://vauhtinallen.blogspot.com/2011/04/lomailua-hirvensalmella.html

Pentutreffit peltokävelyn ja lentokenttä vierailun merkeissä.

Peltokävelystä tarkemmin japsiblogin puolella, tässä linkki:


Tuon jälkeen käytiin Fionan, Pellen ja Hetan kanssa lentokentällä.
Saivat autoiluharjoittelua, käveleskelyä jalkakäytävillä ja itse lentokentän alulassa ja sinne kulkevissa ovissa.

Kentälle mentiin omilla autoillamme ... yllä kolmikon tapaaminen lentokentällä
alla Pelle ja Heta tutustuvat toisiinsa...


 sitten käveskeltiin perätysten jalkakäytäväillä
ja ihmeteltiin vähäistä liikennettä tuona päivänä

Lopuksi harjoteltiin lentokentän sisäänkäynti ovia ...
Fionalle epäilyttäväksi osottautui kohtiavautuvat tuplaovet

C sisäänkäynnin sivuun avautuvat tuplaovet koettiin hivenen helpommiksi

Käyskeltiin myös lentokentän sisällä liukkailla lattioilla,
Pellen piti antaa pieni ääninäytekin ja kaikuhan se hienosti :)


perjantai 22. huhtikuuta 2011

Eilen poikien kanssa sammalkivellä kiipeilemässä.

Eilen saivat pojat (Caamos, Cosmos ja Pelle) valloittaa ensimmäistä kertaa pelloilla olevan sammaloituneen kiven ja kylllähän siellä oli mukava telmiä, tässä muutamia kuvia ja viedopätkä:


Kukkulan vallotus vas. Pelle, Caamos ja Cosmos

 yllä ja alla Caamos

 yllä ja alla Cosmos

yllä ja alla Cosmos

 alla Cosmos pyllistää ylämäkeen ottaessaan sammalta suuhun


Hienoja terveystuloksia!

Nastan lapsenlapset Galax, Gloria ja Golli on kuvattu hienoin tuloksin, Onnea!

Cattlin kirjoitti eilen näin:
"Happy, happy :) Herding Instinct's Guovza Galax
(Herding Instinct's Arko- Care Bears Sun Flamenco)
A/A höfter/Hips, 0/0 Armbågar/Elbows !!!
Han är sedan tidigare PRCD PRA typ A/Normal."

Valitettavasti Ruotsissa ei ole tapana tutkittaa rlk:ta polvia, joten ne tulokset jää saamatta.
Silmäpeilausta ei ole tehty, mutta Galax on dna-testattu prcd-PRA: A.
Galaxilla jo myös Cert Ruotsin näyttelyistä.


Monika kirjoitti 12.3. näin:
"Vi är glada och nöjda över Herding Instinct´s Gloria Gersimi B-höfter."

Valitettavasti jättivät tutkimatta  kyyneret kuten myös polvet, silmäpeilausta ei liioin ole tehty.
Gloria on dna-testattu prcd-PRA: B.
Oli tosi kiva tavata ja myös esittääkin Gloriaa Vääksyssä tänä keäväänä.
Glorialla on mennyt näyttelyissä hienosti, koossa joitakin CK:ta Ruotsista, SERT Suomesta ja JWW-10 Tanskasta.

Aiemmin oli jo myös edellisten sisko Herding Instinct´s Golli Godis
lonkkakuvattu, tulos B/C ja kyynärkuvattu, tulos 0/0, hienoa!
Golli on myös kisannut jo toko kokeissa 1-luokassa parin 2-tuloksen arvoisesti.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Lalan kanssa agikurssille 7-8.5.

Nyt on Lala ilmotettu agikurssille, jonka vetäjinä toimivat Johanna & Anders Kronqvist.
Kurssi pidetään Vöyrillä WOFF´n kentällä.
Saa nähdä pitäisikö käydä näyttmässä Lalalle agiesteitä ennen kurssia, jottei ihan sekaste ole, kun mehän nyt vasta palataan talvitauolta lajin pariin.
Molempina päivinä olis tarjolla pari tuntia harkkaa neljän koiran ryhmissä :)

4 vuotta - Fenni, Flamma, Ilona ja Atte - Paljon Onnea!

Tänään viettävät meidän Tellas*Nasta pentue 4 vuotta!
Hyvää synttäripäivää kaikille!

Rappusia

Eilen koitti sitten ekan kerran kun Caamos käveli ulkorappuset alaspäin.
Ja jottei Cosmos jäisi huonommaksi niin hän otti ja käveli ulkorappuset ylöspäin. Kokeili myös sisällä kiivetä kolme rappusta vintillekkin, mutta sitten en päästänyt enempään ... hyvin selvisi myös samat 3 alaspäin :) Nyt ainoa pojista, joka ei ole osoittanut kiinnostusta rappusiin on meidän oma Pelle-poika ... no kyllähän sitä ehtiin.
Muutoinkin on huomattavissa että Pelle on näistä kolmesta pojasta se rauhallisin, se ei hötkyile ympäriinsä lenkillä ja muutoinkin mielellään istuen seuraa toimiamme :)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Tuulinen ja aurinkoinen sää on tehnyt tehtävänsä!

Nyt on ainakin viikon verran ollut kovin tuulista, välillä jopa myrksytä ja aurinkoista säätä, joten lumet ovat sulaneet melkein jo joka paikasta ja pikku hiljaa paikat kuivuu.

Eilen päästiin poikein (Pelle, Cosmos ja Caamos) kanssa pitkästä aikaa taas pelloille kävelemään & telmimään ... kuvia tulossa kunhan saan kamerasta ne purettua :)

Tässä kuvia tiistailta 19.4.
 yllä Clowni
alla Cosmos

 yllä ja alla Cosmos

 yllä Cosmos ja Caamos
alla Clowni

 yllä Caamos
alla kolmikko terävänä ulkoilemassa - vas. Clowni, Caamos ja Cosmos

 yllä Comsos
alla kolmikko pellolla vauhdissa - vas Clowni, Cosmos ja Caamos

 yllä Clowni 
alla Cosmos

 yllä Clowni ja Caamos kinastelee hihnoista
alla Cosmos maistaa heinänkortta

 yllä ja alla Clowni


Alla videopätkä ja kuvat keksiviikolta 20.4.2011, kun taas käytiin poikien kanssa pelloilla :)

 yllä Caamos
alla Cosmos ja Caamos pensaan kimpussa

 ylla ja alla Cosmos tarkastelee ojan veden ääniä

 yllä ja alla Cosmos

 yllä näkymä peltolenkiltämme

 yllä ja alla Clowni ja Cosmos