keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Menneen vkl:n muistelua.

Perjantaina oli ensimmäinen period 4:n toko harkka kerta, jota vetää Eija, minulla mukana Sande & Sere.
Seren kanssa otettiin imutusta, johon jo täyskäännöstä (annan aikaa) ja oikealle käännöstä pysähtymisien kanssa. Sitten otettiin oma-aloitteista seisomista (vielä ei ymmärrä käskysanaa). Kokeiltiin muutama maahanmeno sivulta ja sivulletulo.
Sanden kanssa otettiin pätkätyöskentelyä (ok kun vain 3-5 askelta välissä), kokeiltiin taas pari vähän pidempää ja lähti seilaan. Sivulletulot meni tosi hyvin ja otettiin myös takapalkalla liik. seisominen, joka super vahva jopa meinaa tarjota sitä pystyin jatkamaan jo muutaman askeleen verran ennekö pysähdys ja vapautus palkalle. Kokeiltiin samaa myös liik.maahan, mutta siinä otti etäisyyttä minunn mennessä maahan, joten otettiin ensin sivulle ja siitä maahan jolloin suoraan ja vapautus palkalle, joka nyt edessä.

Lauantaina käytiin Marjan kanssa kuuntelees koirakuuntelija Tony Knight´ä, kovin puhelias mies, osa oli asiaa ja osa aivan jotain muuta.

Lauantaina juhlittiin myös Sanden, Seren, Sagan synttäreitä hirvenlilhalla ja puruluilla. Täyteen tuli 2 vuotta, joten pikkuhiljaa voitaisiin odottaa että ainakin Sande ja Saga voisivat saavuttaa valion arvon. No Sagan on nyt karvaton kuin Serekin, joten niiden pitää odottaa kunnes näyttävät hivenen runsaammilta, mutta Sandella tulee ensimmäinen mahdollisuus tulevana sunnutnaina kun kävästään Jkylässä.

Sunnuntaina oli ensin päivällä vuorossa agiharkkaa ensimmäisen period 4:n tuntien muodossa, mukana Sere. Joka koetteli ensin minun hermojen kestävyyttä näyttäen keskaria ja karkaillen ympäristöä tutkimaan, mutta onneksi yhteistyöhalu sieltä löyty kun en jäänyt jahkaileen vaain toimintaa peliin. Otettiin ohjausharjoituksia hypyillä ja hyppy putki, keppi rata treeniä. Ensi viion sunnutnaina jää sitten harkka välistä mutta taas uudelleen sitä seuraavana viikkona.

Sunnuntai iltana käytiin vielä Nastan ja Fennin kanssa period 4:n ekassa kilpatoko harkassa Koivulahdessa. Vetäjänä toimi Sevil Ilter.
Fennin kanssa otettiin seuruuta, joka kovin vaihtelevaa suoritukseltaan ja sitten luoksetuloa, joka alkoi mennä oikein mainiosti :)
Nastan kanssa otettiin seuruun kestoharjoitus opettelua ja viimeseksi vielä hyppy, jossa ei tullutkaan sitä norm hyppyynlähtö ongelmaamme. Yritän tehdä pikkasen videon tuosta seuruun kestoharkka jutusta, niin jäisi itselle päähän paljon paremmin miten kaikella lailla siinä pitikään harjoitusta muunnella. Mutta tärkeintä oli että ensin koira oppii kuulemaan sanallisen kehun "hyvä tyttö" ja sitten laumaleikki, joka erittäin hyvä Nasulle ja sitten vasta namin, jolloin ketjutus alkaisi muodostua oikealla lailla niin Nasulle että myös minulle. Tuota sitten tehdään eri kestoissa vaikka vain pelkästä perusasentoon pirteänä tulosta/olosta tai sitten vasta ensimmäisen seuruu pätkän jälkeen taikka lopuksi voi tulla yksi koko seuruuosuus ja sitten muka aloitettaisiin seuraavaa ja lähdetään palkita kaavaan siinä jo sivulletulosta/sivulla valmistautumisesta.
Pitää muistaa ottaa mukaan myös harkkoihin meidän "loppupalkka" jonka nyt on annettu aina epiksien ja kisojen päälle, jotta oppisi paremmin odottamaan myös sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti