perjantai 5. elokuuta 2011

Agia - Lala & Tokoa - Sande & Fenni

Eilen aloitettiin ilta Lalan kanssa agiharkalla, kiitti Tanjalle & Leenalle mukavasta harkkaseurasta. Otin ensin muistelua suoraan hyppysarjaan. 3 hyppyä noin 6m välein, joista viimeinen tuotti parilla ekalla kerralla ongelmia, mutta sitten alkoi mennä paremmin. Otettiin välillä myös pätkiä muualta radalta, siinä mukana puomia, putkea ja keppejä.

Illan päätteeksi oli sitten ekat tokon kausiharkat, jossa mukana Sande ja Fenni. Sande on alkanut kehittyä ihan kivasti ja Fenni, joka on ollut "äitiyslomalla" tuli takaisin entistä innokkaamapana ja tarkkana toimimaan :) Valitettavasti Sere saa nyt antaa tämän paikkansa ryhmässä Fennille, kun haluttas jo kohta taas päästä Fennin kanssa mölleileen.
Otettiin molempien kanssa sivulletuloja, luoksetulo, liikkeestä maahan ja seisomista. Fennille otettiin lisäksi lyhkäsiä seuruutuksia, niin hitaammalla että nopeammalla käyntitahdilla, molemmat toimi hyvin :) Sandelle otettiin lisäksi luoksepäästävyyden harkkaa, joka sekin alkaa häirinnällä menemään paremmin ... "pusukone" pysyy jo suht. lähihäirittynä paikoillaan :)
Tänään on vuorossa kilparyhmän/pm-joukkueen tokoharkka, johon tällä kertaa mukaan pääsee Fenni, joten kiva päästä kokeileen vähän lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti