torstai 31. maaliskuuta 2011

Pelästys!

Hyvin myöhään eilen iltana yht´äkkiä kuului kova räminä ja pennun huutoo, meikä pinkas ylös, nyt on jotakuta sattunut kunnolla :( Pennut olivat saaneet kaadettua jääkaapin välikössä olleen silitysraudan ja kaksi pentua, Candy ja Cosmos, paineli kovaa vauhtia pakoon piiloihin, joten oletan että ne olivat olleet pahanteossa ja saaneet laudan kaatumaan. Muut kolme olivat ihan ok, kattovat vain mitä minä ryntäilen. Otin vuorotellen pikkaset syliin ja kokeilin joka paikan ettei mistään arastaisi ja sitten pistin lattialle kävelemään, eikä onneksi ontuneet mitenkään.
Onneksi päästiin pelkällä säikähdyksellä, niin pennut kuin minäkin!

Pennuthan ovat saaneet tähän mennessä kuljeskella vapaasti keittiön ja apukeittiön alueella, mutta tuosta tapahtumasta tieten seurasi että pistin keittiön nurkkaukseen pantuaitauksista tehdyn suljetun nurkkauksen, jossa pennut voivat olla silloin kun emme ole valvomassa touhuja. Pennuthan siitä antoivat valitusta, mutta siihen on nyt vain totuttava :/


Fenni on oikea pehmo mamma :) Kun se saa ruokaa (nappuloita) ottaa se ensin suun täyteen pipanoita ja menee pentujen pedille ja jättää ne sinne pentujen syötäväksi. Ja esim. tänä aamuna kun ajattelin kun pennuilla oli nahkaiset puruluu että antaisin Fennille töihin lähtiessäni Pedigree luun. No mitähän äippä sillä teki, hyppäs nojatuolille ja siitä aidan yli pentuaitaukseen ja pudotti luun pennuille.
Muutoinkin Fenni on alkanut leikkiä pentujen kanssa oikein kivasti, se voi hamuilla pentuje suullaan ja makoilla niiden kanssa latialla, välillä ihan selällään kellien :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti