sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Pietarsaaren TOKO Lalan kanssa, niin harmittavasti.

Kävästiin eilen Lalan kanssa Pietarsaaren TOKO kokeessa, valitettavasti paikallamakuun mennessä nollille ei tullut vielä sitä kolmatta ykköstulosta :( No nyt hakataan hivenen ja ensi viikonloppuna yritetään uudelleen ... vähiin käy mahdollisuudet enään 2 koetta jäljellä ennen juoksuja.

Tässä Veijo Kinnunsen antamat pisteet suorituksistamme:
Luoksepäästävyys 9,5 - nousi ylös & kävi tervehtimässä tuomaria suht.rauhallisena.
Paikallamakuu 0 – makasi suht rauhassa 1,38 asti kunnes vieruskumppani nousi, sitten käskettiin pariin otteeseen sen ohjaajaa hakemaan koiran, ohjaaja jäi koiran kanssa siihen koirien väliin odottamaan. Noin 10 sek päästä tuosta nousi Lala ja lähti tulemaan kohti, joten mentiin takarajalle odottamaan ajan täyttymsitä :(
Seuraaminen kytkettynä 7,5 – jonkin verran alussa käteen pomppimista ja ainakin yksi perusasento jäi tekemättä. Mielestäni juoksuosuus selvästi parempi kun nostin siksi aikaa kädet ylemäs ns juosuasentoon.
Seuraaminen taluttimetta 8,5 – oli aika kivaa seuraamista, ei pompintaa ja juoksu osuus samoin kädet hivenen ylempänä, perusasennot löytyi hyvin :)
Maahanmeno liikkeestä 7,5 – maahan vasta tokalla käskyllä :(
Luoksetulo 10 - super innokas ihana vauhti ja ok perusasento, jee :)
Seisominen liikkeestä 6,5 - kohtalainen kroppa apu liikkeestä.
Estehyppy 9 – muuten oikein hieno, mutta liikkuessa Lalan viereen se liikutti hivenen etutassujaan.
Kokonaisvaikutus 9

ALO 2 ja pisteitä 143,5 jolla sijoitus 6/7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti